RAAMATTU EI ANNA ISRAELIN HALLITUKSELLE MORAALISTA ERIVAPAUTTA

RAAMATTU EI ANNA ISRAELIN HALLITUKSELLE MORAALISTA ERIVAPAUTTA

Osa kristityistä suhtautuu Israelin valtion toimintaan tavalla, jossa hallituksen vastustaminen koetaan lähes Jumalan vastustamiseksi. Ajatus perustuu usein siihen, että nykyinen Israel samastetaan suoraan Raamatun Israeliin ja kaikki Israelin valtion tukeminen nähdään raamatullisena velvollisuutena. Uusi testamentti tekee asiasta kuitenkin huomattavasti monimutkaisemman. Paavali puhuu “sisäisestä juutalaisuudesta”, Kristukseen kuuluvista Abrahamin jälkeläisinä ja pakanauskovien liittämisestä samaan oliivipuuhun. Samalla hän nimenomaan kieltää kristittyjä halveksimasta juutalaisia. Yksi asia tästä seuraa varmasti: kristillinen usko ei anna millekään hallitukselle oikeutta tehdä väärää vain siksi, että sen valtion nimi on Israel.

On olemassa kristillinen ajatusketju, jonka moni on varmasti kuullut:

Jumala valitsi Israelin.

Raamattu lupaa Israelille maan.

Nykyinen Israelin valtio on tämän lupauksen toteutuma.

Siksi Israelin vastustaminen tarkoittaa Jumalan suunnitelman vastustamista.

Ja tästä voidaan pahimmillaan päätyä johtopäätökseen:

mitä Israelin hallitus tai armeija tekee, kristityn kuuluu puolustaa sitä.

Tässä tapahtuu kuitenkin valtava teologinen hyppy.

Raamattu ei sano:

“Israelin hallitus on aina oikeassa.”

Itse asiassa suuri osa Vanhasta testamentista kertoo aivan päinvastaisesta.

Raamatun profeetat eivät suhtautuneet Israeliin kuin nykyajan poliittiset fanit

Jos Jumalan valittu kansa olisi tarkoittanut moraalista koskemattomuutta, suurta osaa profeettakirjoista ei olisi olemassa.

Jesaja puhuu Israelille ja käskee etsimään oikeutta sekä puolustamaan sorrettua. (biblegateway.com)

Aamos julistaa Israelille, että Jumala haluaa oikeuden virtaavan kuin vesi. (biblegateway.com)

Miika tiivistää Jumalan vaatimuksen oikeuden tekemiseen, laupeuden rakastamiseen ja nöyrästi Jumalan kanssa kulkemiseen. (biblegateway.com)

Kun kuningas Daavid käyttää valtaansa väärin Batseban ja Urian tapauksessa, profeetta Naatan ei sano:

“Daavid on Jumalan voideltu, joten älkää arvostelko häntä.”

Hän menee kuninkaan eteen ja sanoo:

“Sinä olet se mies.” (biblegateway.com)

Valinta ei siis merkinnyt sitä, ettei Israelia saanut tuomita väärästä toiminnasta.

Se merkitsi päinvastoin myös suurempaa vastuuta Jumalan edessä.

Vanhan testamentin kaikkein ankarin Israel-kritiikki löytyy Raamatusta itsestään

Tämä on kristillisen Israel-keskustelun suuri paradoksi.

Jos joku nykyään arvostelee Israelin hallituksen tekoja, häntä saatetaan joskus syyttää siitä, että hän olisi “Israelia vastaan”.

Mutta jos tällä logiikalla luettaisiin Vanhaa testamenttia, myös Jesajaa, Jeremiaa, Aamosta ja Miikaa pitäisi pitää Israelin vastustajina.

He eivät olleet.

He vastustivat Israelin syntiä juuri siksi, että kuuluivat Jumalan kansaan ja uskoivat Jumalan oikeudenmukaisuuteen.

Raamatullinen Israelin rakastaminen ei siis koskaan tarkoittanut valtion johdon kritiikitöntä hyväksymistä.

Moderni Israelin valtio ja Raamatun Israel eivät ole automaattisesti sama käsite

Nykyinen Israelin valtio perustettiin 14. toukokuuta 1948. Se on moderni valtio, jolla on parlamentti, puolueet, hallitus, armeija, tuomioistuimet ja muuttuvat poliittiset johtajat. (main.knesset.gov.il)

Sillä on kiistaton historiallinen yhteys juutalaiseen kansaan ja maahan.

Mutta tästä ei seuraa, että jokainen Raamatun kohta, jossa lukee “Israel”, olisi automaattisesti suora viittaus Benjamin Netanyahun hallitukseen tai nykyiseen Israelin valtioon.

Raamatun “Israel” voi kontekstista riippuen tarkoittaa:

Jaakobia,

hänen jälkeläisiään,

Israelin heimoja,

muinaista Israelin kuningaskuntaa,

Juudan ja Israelin kansaa,

liittokansaa,

tai Uuden testamentin teologisissa keskusteluissa vielä monimutkaisempaa kokonaisuutta.

Näiden kaikkien puristaminen suoraan moderniksi kansallisvaltioksi tekee tekstistä helposti poliittisen iskulauseen.

Paavali sanoo jotain, joka haastaa pelkän biologisen määritelmän

Roomalaiskirjeen 2. luvussa Paavali kirjoittaa, ettei todellinen juutalaisuus ole hänen argumentissaan vain ulkoista eikä ympärileikkaus vain fyysinen merkki.

Hän puhuu sydämen ympärileikkauksesta Hengen kautta ja “sisäisestä” juutalaisuudesta. (biblegateway.com)

Tätä kohtaa käytetään perustellusti kristillisessä teologiassa osoittamaan, ettei Jumalan liittosuhde Uudessa testamentissa palaudu pelkästään biologiseen syntyperään.

Mutta tästä ei pidä tehdä myöskään päinvastaista ylilyöntiä:

“Etnisiä juutalaisia ei enää ole merkityksellisessä mielessä olemassa.”

Paavali ei sano niin.

Hän jatkaa myöhemmin juuri etnisen Israelin erityisestä asemasta.

Roomalaiskirjeen 9. luku menee vielä pidemmälle

Paavali kirjoittaa:

“Eivät kaikki Israelista polveutuvat ole Israel.”

Ja hän erottaa toisistaan fyysisen syntyperän ja lupauksen lapset. (biblegateway.com)

Tämä on valtavan tärkeä periaate.

Raamatullinen kuuluminen Jumalan kansaan ei Paavalin argumentissa määräydy yksinkertaisella kaavalla:

DNA = pelastus.

Sukupuu = vanhurskaus.

Valtion kansalaisuus = Jumalan hyväksyntä.

Jos niin olisi, koko evankeliumin ajatus uskosta Kristukseen muuttuisi oudoksi.

Galatalaiskirje sanoo asian ehkä kaikkein selvimmin

Paavali kirjoittaa, että Kristuksessa uskovat ovat Jumalan lapsia uskon kautta.

Sitten:

ei ole juutalaista eikä kreikkalaista siinä mielessä, että toinen olisi Kristuksessa toista ylempänä.

Ja lopuksi:

jos kuulutte Kristukselle, olette Abrahamin jälkeläisiä ja lupauksen perillisiä. (biblegateway.com)

Tämä on Uuden testamentin valtava siirtymä.

Abrahamin perintö avataan Kristuksessa myös ihmiselle, jonka sukupuussa ei ole yhtäkään biologista israelilaista.

Tämän vuoksi jotkut kristityt puhuvat perustellusti siitä, että Kristukseen uskova on hengellisessä tai liitollisessa mielessä liitetty Israelin lupauksiin.

Mutta Paavalin kieli on vielä tarkempi:

pakanoista ei tehdä biologisesti juutalaisia.

Heidät liitetään Kristuksessa samaan Jumalan kansan historiaan.

Oliivipuu on ehkä paras vertauskuva

Roomalaiskirjeen 11. luvussa Paavali kuvaa Israelia oliivipuuna.

Pakanauskovat ovat villin oliivipuun oksia, jotka on oksastettu puuhun.

He saavat nyt osansa juuren ravinnosta.

Mutta Paavali antaa välittömästi varoituksen:

älä ylpeile alkuperäisiä oksia vastaan.

Sinä et kanna juurta.

Juuri kantaa sinua. (biblegateway.com)

Tämä tekee kaksi ääripäätä vaikeiksi.

Ensimmäinen:

“Juutalaisilla ei ole enää mitään merkitystä, kristityt vain korvasivat heidät.”

Paavali torjuu pakanauskovien ylimielisyyden.

Toinen:

“Biologinen Israel on automaattisesti oikeassa riippumatta uskosta tai teoista.”

Paavali ei opeta sitäkään.

Hänen koko vertauskuvansa pyörii uskon, epäuskon, Jumalan armon ja oksastamisen ympärillä.

Paavali ei siis anna kristitylle lupaa juutalaisvastaisuuteen

Tämä on sanottava erittäin selvästi.

Israelin hallituksen kritisoiminen ei saa muuttua:

juutalaisten kollektiiviseksi syyllistämiseksi,

antisemitismiksi,

juutalaisen kansan historian vähättelyksi,

tai ajatukseksi, että kristityt voisivat ylpeillä juutalaisten kustannuksella.

Roomalaiskirjeen 11. luvussa Paavali nimenomaan varoittaa tästä.

Hän kirjoittaa myös, että Israel on edelleen rakastettu patriarkkojen tähden ja että Jumalan lahjat ja kutsu ovat peruuttamattomat. (biblegateway.com)

Kristillinen teologia, joka käyttää Palestiinan kärsimystä tekosyynä juutalaisten vihaamiseen, rikkoo saman Paavalin opetusta, johon se ehkä yrittää vedota.

Mutta sama toimii myös toiseen suuntaan

Juutalaisten rakastaminen ei tarkoita Israelin hallituksen jokaisen päätöksen puolustamista.

Israelilainen ei ole sama asia kuin Israelin hallitus.

Juutalainen ei ole sama asia kuin Israelin valtio.

Israelin valtio ei ole sama asia kuin Netanyahu.

Eikä Raamatun Israel ole yksinkertaisesti sama asia kuin mikä tahansa modernin Israelin hallituksen politiikka.

Jos nämä niputetaan yhdeksi asiaksi, kristityltä katoaa käytännössä mahdollisuus tehdä moraalista arviointia.

Tällä hetkellä kyse ei myöskään ole vain abstraktista poliittisesta väittelystä

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi marraskuussa 2024 pidätysmääräykset Benjamin Netanyahusta ja silloisesta puolustusministeristä Yoav Gallantista. Tuomioistuimen mukaan on perusteltua syytä epäillä heitä muun muassa nälkiinnyttämisen käyttämisestä sodankäyntimenetelmänä, siviiliväestöön kohdistuneen hyökkäyksen johtamisesta sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Syytteitä ei ole lopullisesti ratkaistu tuomiossa, ja molemmat ovat ICC:n mukaan edelleen vapaalla jalalla. (icc-cpi.int)

Israel kiistää ICC:n toimivallan ja pitää syytöksiä perusteettomina sekä poliittisesti motivoituina. (israelihl.mfa.gov.il)

Tämä ero on tärkeä:

pidätysmääräys ei ole sama asia kuin lainvoimainen tuomio.

Mutta myöskään kyse ei ole vain internetissä esitetyistä syytöksistä.

Asiaa käsittelee kansainvälinen tuomioistuin.

Myös Gazan tilanteesta on edelleen erittäin vakavia kansainvälisiä oikeudellisia huolia

YK:n ihmisoikeustoimisto raportoi lokakuussa 2026, että Gazassa on jatkunut siviileihin kohdistuvia kuolemia vuoden 2025 tulitauon jälkeenkin ja että tietyt toimintamallit herättävät vakavia epäilyjä kansainvälisen oikeuden rikkomuksista, mukaan lukien mahdollisista sotarikoksista. (Yhdistyneet Kansakunnat)

Kansainvälinen tuomioistuin ICJ puolestaan käsittelee edelleen Etelä-Afrikan Israelia vastaan nostamaa kansanmurhasopimusta koskevaa asiaa. Se ei ole antanut lopullista tuomiota siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan. Se on kuitenkin määrännyt Israelille useita sitovia väliaikaisia toimia kansanmurhasopimuksen mukaisten oikeuksien suojelemiseksi. (ICJ)

Israel torjuu kansanmurhasyytöksen jyrkästi ja katsoo toimivansa itsepuolustuksessa Hamasia vastaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti. (Suurlähetystöjen verkkosivusto)

Kristityn ei tarvitse ratkaista kansainvälistä oikeudenkäyntiä itse.

Mutta kristityn pitäisi pystyä sanomaan ainakin:

jos siviileihin tarkoituksellisesti hyökätään, se on väärin riippumatta tekijän lipusta.

Sama moraalinen mittari koskee Hamasia

Tämän periaatteen pitää olla johdonmukainen.

Hamasin 7. lokakuuta 2023 tekemät murhat, panttivankien ottaminen ja muut rikokset eivät muutu hyväksyttäviksi sillä perusteella, että palestiinalaiset ovat kärsineet.

ICC:n Palestiina-tutkinnassa myös Hamasin sotilaallisen johdon jäsentä Mohammed Deifiä epäiltiin muun muassa murhista, kidutuksesta, panttivankien ottamisesta sekä seksuaalisesta väkivallasta sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan; menettely lopetettiin hänen kuolemansa vahvistamisen jälkeen. (icc-cpi.int)

Raamatullinen oikeudenmukaisuus ei valitse sääntöä sen mukaan, kuka teki teon.

Jos siviilin tappaminen on väärin, se on väärin.

Jos panttivangin ottaminen on väärin, se on väärin.

Jos viattoman rankaiseminen toisen rikoksesta on väärin, se on väärin.

Raamattu ei tunne ajatusta “meidän puolemme sotarikoksesta”

Vanhan testamentin profeetat eivät sanoneet:

oikeus koskee vain pakanoita.

He julistivat Israelille itselleen tuomiota silloin, kun Israel harjoitti vääryyttä.

Aamos ei vaatinut oikeutta vain Israelin vihollisilta.

Hän vaati sitä Israelissa. (biblegateway.com)

Jesaja käski Jumalan kansaa puolustamaan sorrettuja. (biblegateway.com)

Juuri tämä tekee ajatuksesta “Israelin hallitus on raamatullisesti oikeassa, koska se on Israel” niin ongelmallisen.

Jos Raamatun oma Israel ei saanut moraalista erivapautta, miksi moderni Israel saisi?

“Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat” ei ratkaise kaikkea

Yksi kristillisessä Israel-keskustelussa toistuva kohta on Jumalan lupaus Abrahamille:

siunaan niitä, jotka sinua siunaavat.

Tästä tehdään joskus lähes ulkopoliittinen sääntö:

jos valtio tukee Israelin hallitusta, Jumala siunaa sitä.

Jos valtio arvostelee Israelia, Jumala kiroaa sen.

Mutta Galatalaiskirjeessä Paavali itse tulkitsee Abrahamille annettua lupausta Kristuksen kautta.

Hän sanoo ensin lupauksen “siemenen” viittaavan Kristukseen ja myöhemmin sanoo Kristukseen kuuluvien olevan Abrahamin jälkeläisiä ja lupauksen perillisiä. (biblegateway.com)

Se tekee vähintään mahdottomaksi väittää, että Abrahamin siunauksen koko Uuden testamentin merkitys olisi:

tue modernin valtion hallituksen kaikkia sotilaallisia päätöksiä.

Tässä kohtaa “hengessä juutalainen” tarvitsee yhden tärkeän tarkennuksen

Room. 2:28–29 antaa vahvan raamatullisen pohjan puhua sisäisestä, Hengen tekemästä juutalaisuudesta. (biblegateway.com)

Galatalaiskirje puolestaan liittää Kristukseen kuuluvan Abrahamin jälkeläisiin. (biblegateway.com)

Mutta tästä ei seuraa, että kristitystä tulisi etnisesti juutalainen.

Eikä kristityn tarvitse ottaa juutalaiselta hänen historiallista tai etnistä identiteettiään.

Parempi tapa sanoa asia on:

Kristukseen uskova pakana liitetään hengellisesti Abrahamin lupauksen perilliseksi ja Jumalan kansaan.

Paavalin oliivipuuvertaus käyttää juuri tällaista kuvaa:

pakana oksastetaan puuhun.

Hän ei istuta uutta puuta ja käske hakata vanhaa pois.

Siksi kristitty ei joudu valitsemaan “Israel vai Palestiina” samalla tavalla kuin jalkapallo-ottelussa

Kristityn ensimmäinen uskollisuus ei Uuden testamentin mukaan kuulu millekään modernille kansallisvaltiolle.

Se kuuluu Kristukselle.

Tästä pitäisi seurata mahdollisuus katsoa jokaista osapuolta samalla moraalisella mittarilla.

Israelin siviilin murhaaminen on väärin.

Palestiinalaisen siviilin murhaaminen on väärin.

Israelin panttivangin ottaminen on väärin.

Palestiinalaisen tarkoituksellinen nälkiinnyttäminen olisi väärin.

Synagogaansa menevän juutalaisen vihaaminen on väärin.

Moskeijaan menevän muslimin vihaaminen on väärin.

Terrorismi on väärin.

Siviileihin kohdistuva kollektiivinen rangaistus on väärin.

Raamattu ei tarvitse eri moraalikoodia riippuen siitä, kenen lippu rakennuksen päällä liehuu.

Jeesus tekee kristillisestä nationalismista vielä vaikeampaa

Jeesuksen valtakunta ei ollut tavallinen kansallisvaltio.

Pilatus kysyi häneltä hänen kuninkuudestaan.

Jeesuksen vastaus Johanneksen evankeliumissa on, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta samalla tavalla kuin maalliset valtakunnat.

Hänen seuraajansa muodostavat kansan, joka leviää kansallisten rajojen yli.

Siksi Paavali voi sanoa:

juutalainen ja kreikkalainen ovat yksi Kristuksessa. (biblegateway.com)

Kristillinen identiteetti ei poista kansallisuutta.

Mutta se relativisoi sen.

Suomalainen kristitty on edelleen suomalainen.

Juutalainen Kristuksen seuraaja on edelleen juutalainen.

Palestiinalainen kristitty on edelleen palestiinalainen.

Mutta yksikään näistä identiteeteistä ei ole Kristuksen yläpuolella.

Entä kristityt palestiinalaiset?

Tämä kysymys paljastaa yhden kristillisen sionismin ongelman erityisen terävästi.

Jos kristityn poliittinen teologia muuttuu muotoon:

“Juutalaisvaltion tukeminen on Jumalan tukemista”

mitä tapahtuu palestiinalaiselle kristitylle?

Hän tunnustaa saman Kristuksen.

Hän kuuluu samaan ruumiiseen.

Paavalin mukaan hän on Kristuksessa Abrahamin perillinen yhtä lailla kuin kuka tahansa muu uskova. (biblegateway.com)

Silti hänen kotinsa, perheensä tai elämänsä voidaan poliittisen teologian vuoksi nähdä sivuseikkana.

Se on vaikea sovittaa siihen ajatukseen, että Kristuksen ruumiissa kansallinen identiteetti ei määritä ihmisen arvoa Jumalan edessä.

Ehkä kristityn pitäisi katsoa Israelia samalla tavalla kuin profeetat katsoivat sitä

Ei vihaten.

Ei halveksien.

Ei iloiten sen kärsimyksestä.

Ei kieltäen juutalaisen kansan historiaa.

Ei käyttäen Palestiinaa tekosyynä antisemitismille.

Vaan sanomalla:

jos toimit oikein, puolustan oikeuttasi siihen.

Jos sinuun hyökätään, puolustan oikeuttasi suojella siviilejäsi lain rajoissa.

Jos teet väärin, kutsun väärää vääräksi.

Tämä on paljon lähempänä profeettojen mallia kuin kritiikitön valtion palvonta.

Sama koskee palestiinalaisia ja Hamasia

Palestiinalaisen ihmisarvon puolustaminen ei edellytä Hamasin puolustamista.

Israelin hallituksen kritisointi ei edellytä Israelin olemassaolon vastustamista.

Juutalaisten puolustaminen antisemitismiä vastaan ei vaadi Netanyahun politiikan hyväksymistä.

Hamasin tuomitseminen ei vaadi Gazan siviilien kärsimyksen vähättelyä.

Nämä erot kuulostavat yksinkertaisilta.

Silti suuri osa poliittisesta keskustelusta rakentuu niiden poistamiseen.

Suurin teologinen virhe voi olla valtion muuttaminen pyhäksi

Raamatussa vain Jumala on täydellisen pyhä.

Ihmiset eivät ole.

Kuninkaat eivät ole.

Armeijat eivät ole.

Valtiot eivät ole.

Puolueet eivät ole.

Israelin ensimmäiset kuninkaatkin tekivät raskaita syntejä.

Jos moderni valtio nostetaan kritiikin yläpuolelle sillä perusteella, että sillä on raamatullinen erityisasema, siitä voidaan käytännössä tehdä uskonnollinen koskematon objekti.

Se on vaarallinen paikka mille tahansa maalliselle vallalle.

Uusi testamentti siirtää painopisteen Kristukseen

Abrahamin lupaus kulkee Kristuksen kautta. (biblegateway.com)

Kristukseen kuuluvat ovat Abrahamin jälkeläisiä lupauksen mukaan. (biblegateway.com)

Juutalaisuus on Paavalin argumentissa myös sydämen asia ja Hengen työ. (biblegateway.com)

Kaikki biologinen Israel ei automaattisesti ole siinä hengellisessä merkityksessä Israel, josta Paavali puhuu. (biblegateway.com)

Mutta samalla luonnollisia oksia ei saa halveksia, eikä Jumalan kutsua Israelille julisteta mitättömäksi. (biblegateway.com)

Tämä kokonaisuus on paljon rikkaampi kuin slogan:

“Israel on aina oikeassa.”

Ehkä kristityn ei pitäisi kysyä ensimmäisenä “kumman puolella olet?”

Vaan:

missä on totuus?

missä on oikeus?

missä puolustetaan viatonta?

missä valehdellaan?

missä tehdään pahaa?

Ja tämän jälkeen:

mitä Kristuksen seuraaminen vaatii minulta?

Jos vastaus muuttuu sen mukaan, tekeekö saman teon Israel, Hamas, Venäjä, Ukraina, Yhdysvallat tai oma valtio, kyseessä ei ehkä enää ole raamatullinen moraali.

Kyseessä on heimollisuus.

Kristityn ei tarvitse vihata Israelia voidakseen vastustaa Israelin hallituksen väärää toimintaa

Päinvastoin.

Raamatussa rakkaus ja nuhtelu eivät ole vastakohtia.

Profeetat kritisoivat Israelia, koska oikeus merkitsi jotain.

Naatan nuhteli Daavidia, vaikka Daavid oli Jumalan voideltu.

Paavali puhui syvästi oman kansansa puolesta, mutta ei tehnyt biologisesta syntyperästä pelastuksen automaattia.

Kristillisesti voi yhtä aikaa:

rakastaa juutalaista kansaa,

vastustaa antisemitismiä,

tunnustaa juutalaisten historiallisen yhteyden Israelin maahan,

puolustaa israelilaisten siviilien oikeutta elää turvassa,

rakastaa palestiinalaisia,

puolustaa heidän ihmisarvoaan,

vastustaa Hamasin terrorismia,

ja vaatia Israelin hallitusta noudattamaan samoja moraalisia ja oikeudellisia periaatteita kuin kaikkia muitakin valtioita.

Näiden ei pitäisi olla ristiriidassa.

Ehkä kaikkein epäraamatullisin ajatus on juuri se, ettei Israelia saisi arvostella

Koska Raamattu itse tekee sitä jatkuvasti.

Jumalan valinta ei poistanut Israelin vastuuta.

Se teki vastuusta vakavamman.

Ja jos kristitty todella uskoo, että Jumala on oikeudenmukainen, hän ei tarvitse erillistä moraalista standardia yhdelle valtiolle.

Ei edes valtiolle, jonka nimi on Israel.

Kristillisen uskon keskus ei lopulta ole moderni kansallisvaltio.

Se ei ole Jerusalemissa istuva hallitus.

Se ei ole Knesset.

Se ei ole IDF.

Se ei ole mikään puolue.

Se on Kristus.

Ja Uuden testamentin mukaan Kristuksessa ihmiset kaikista kansoista tuodaan samaan Jumalan perheeseen.

Siksi kristityn ei tarvitse kysyä, kumman ihmisryhmän elämä on arvokkaampi.

Kristuksen vastaus ihmisen arvoon annettiin ristillä.

Ja sen pitäisi tehdä mahdottomaksi siunata vääryyttä vain siksi, että sen tekijällä on meille teologisesti tärkeä nimi.

MUTCARION MEDIA | RAAMATTU, ISRAEL & KRISTILLINEN OIKEUDENMUKAISUUS