KUINKA PALJON SUPO NÄKEE, JOTA ME EMME NÄE? Suomen tiedusteluvalta, salaiset järjestelmät ja Palantir-yhteys

KUINKA PALJON SUPO NÄKEE, JOTA ME EMME NÄE? Suomen tiedusteluvalta, salaiset järjestelmät ja Palantir-yhteys

Suomessa puhutaan paljon yksityisyydestä, tietosuojasta ja siitä, ettei viranomainen voi vain seurata kansalaista ilman perusteita. Samalla Suojelupoliisilla on laissa säädetty oikeus käyttää telekuuntelua, televalvontaa, teknistä kuuntelua, peitetoimintaa, tietolähteitä ja tietoliikennetiedustelua kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Suuri osa toiminnan yksityiskohdista on luonnollisesti salaista. Samaan aikaan on paljastunut, että Suomen Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos ovat käyttäneet jo yli vuosikymmenen Palantirin kaltaista valtavien tietomassojen yhdistelyyn tarkoitettua teknologiaa. Mitä Suomessa oikeastaan voidaan nähdä ihmisestä, kuka sitä valvoo ja missä kohtaa julkinen tieto loppuu?

Suomalainen saattaa ajatella valvontaa melko konkreettisesti.

Poliisi kuuntelee puhelinta.

Kamera kuvaa kadulla.

Rajavartija tarkistaa passin.

Viranomainen tekee rekisterihaun.

Todellinen moderni tiedustelu näyttää kuitenkin yhä vähemmän tältä.

Sen arvo ei välttämättä synny yhdestä puhelusta tai yhdestä tietokannasta.

Se syntyy siitä, mitä tapahtuu, kun:

puhelutiedot,

sijainnit,

henkilösuhteet,

rajanylitykset,

ajoneuvot,

yritystiedot,

rikostiedot,

verkkotunnisteet,

kansainväliset tiedustelutiedot,

avoimet lähteet,

ja muut datapisteet

voidaan yhdistää samaan analyysiin.

Silloin yksittäinen tieto voi olla merkityksetön.

Mutta verkosto voi kertoa aivan toisen tarinan.

Ja juuri tässä kohtaa Suojelupoliisin lakisääteiset tiedusteluvaltuudet ja Suomen jo dokumentoitu Palantir-yhteys muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden.

Supolla on huomattavasti enemmän valtuuksia kuin tavallisella poliisipartiolla

Suojelupoliisi ei ole enää vain perinteinen rikoksia tutkiva poliisiyksikkö.

Se on Suomen siviilitiedustelupalvelu.

Poliisilain 5 a luvussa Supolle annetaan mahdollisuus hankkia tietoa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseksi sekä muiden viranomaisten kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tehtäviä varten. (Finlex)

Laki luettelee tiedustelumenetelmiä poikkeuksellisen pitkän listan.

Niihin kuuluvat muun muassa:

telekuuntelu,

televalvonta,

tukiasematietojen hankkiminen,

suunnitelmallinen tarkkailu,

peitelty tiedonhankinta,

tekninen kuuntelu,

tekninen katselu,

tekninen seuranta,

tekninen laitetarkkailu,

peitetoiminta,

valeosto,

ohjattu tietolähdetoiminta,

paikkatiedustelu,

asiakirjojen ja lähetysten jäljentäminen

sekä erillisellä lainsäädännöllä tietoliikennetiedustelu. (Finlex)

Tätä ei tarvitse kutsua teoriaksi.

Se lukee Suomen laissa.

Ja tiedustelu voi alkaa ilman epäiltyä rikosta

Tämä on ehkä olennaisin ero tavallisen rikostutkinnan ja tiedustelun välillä.

Rikostutkinnassa ajatellaan yleensä:

rikos on tapahtunut tai sitä epäillään,

etsitään tekijää,

kerätään näyttöä.

Siviilitiedustelussa lähtökohta on toinen.

Vuoden 2026 hallituksen esityksessä asia ilmaistaan hyvin suoraan: siviili- ja sotilastiedustelun tiedontarve voi kohdistua toimintaan, joka ei ole Suomen lain mukaan rikollista.

Tarkoituksena ei siis lähtökohtaisesti ole rikoksen selvittäminen vaan kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien ymmärtäminen ja valtionjohdon informoiminen. (Finlex)

Tämä muuttaa koko asetelman.

Henkilö voi teoriassa olla tiedustelullisesti kiinnostava ilman, että häntä epäillään mistään rikoksesta.

Kysymys kuuluu silloin:

liittyykö hänen toimintansa johonkin laissa määriteltyyn kansallisen turvallisuuden uhkaan?

Mitä nämä uhat sitten ovat?

Poliisilaki nimeää esimerkiksi:

terrorismin,

ulkomaisen tiedustelutoiminnan,

joukkotuhoaseiden leviämisen,

kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä vakavasti uhkaavan toiminnan,

yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaavan toiminnan,

Suomen kansainvälisiä suhteita tai tärkeitä etuja vahingoittavan vieraan valtion toiminnan,

kansainväliset turvallisuuskriisit

sekä tietyissä tilanteissa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden. (Finlex)

Nämä kategoriat ovat ymmärrettäviä.

Samalla ne ovat aivan eri mittaluokan käsitteitä kuin yksittäisen rikoksen tutkiminen.

Tiedustelupalvelun työ ei ole vain löytää sitä, kuka teki jotain.

Sen tehtävä on muodostaa kuva siitä, mitä saattaa olla kehittymässä.

Ja tulevaisuuden uhkien analysointi tarkoittaa väistämättä valtavia määriä dataa.

Suomi sai vuonna 2019 myös tietoliikennetiedustelun

Tietoliikennetiedustelulla voidaan hankkia tietoa tietoliikenteestä kansallisen turvallisuuden tarpeisiin.

Lainsäädännössä on samalla merkittävä rajoitus:

sen ei saa olla yleistä ja kohdentamatonta tietoliikenteen seurantaa.

Laissa kielletään myös ilman hyväksyttävää perustetta tapahtuva kohdentaminen esimerkiksi uskonnon, poliittisen toiminnan, mielipiteen, terveydentilan, etnisen alkuperän tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. (Finlex)

Kyse ei siis lain mukaan ole järjestelmästä, jossa kaikki suomalaisten viestintä vain kopioitaisiin Supolle analysoitavaksi.

Tiedustelu on sidottu oikeudellisiin edellytyksiin.

Mutta suuri yleisö ei luonnollisesti näe käytännössä, mitä valittuja hakuehtoja, kohteita ja teknisiä toteutuksia yksittäisissä operaatioissa käytetään.

Ja juuri siitä syntyy tiedusteluyhteiskunnan ikuinen ongelma.

Miten valvot salaista valvontaa, jos sen täytyy toimia salassa ollakseen tehokasta?

Osa tiedustelupäätöksistä menee tuomioistuimen kautta

Tietoliikennetiedusteluun tarvitaan normaalisti tuomioistuimen lupa.

Kiireellisessä tilanteessa Suojelupoliisin päällikkö voi kuitenkin käynnistää sen väliaikaisesti, mutta asia on vietävä tuomioistuimen ratkaistavaksi viimeistään 24 tunnin kuluessa.

Jos tuomioistuin katsoo edellytysten puuttuneen, toiminta on lopetettava ja saatu aineisto hävitettävä lain edellyttämällä tavalla. (Finlex)

Järjestelmässä on siis jarruja.

Supo ei juridisesti päätä kaikesta yksin.

Sitten tulee viranomainen, josta moni suomalainen ei ole koskaan kuullutkaan

Suomessa toimii tiedusteluvalvontavaltuutettu.

Sen tehtävä on valvoa Suojelupoliisin ja sotilastiedusteluviranomaisten tiedustelumenetelmien käyttöä, tiedustelutiedon käsittelyä ja tiedustelutoiminnan lainmukaisuutta. (tiedusteluvalvonta.fi)

Vuonna 2025 valtuutetun toiminto teki tiedusteluviranomaisiin 148 valvontakäyntiä.

Niiden yhteydessä tarkastettiin kaikki tiedustelumenetelmiä koskeneet lupavaatimukset ja päätökset.

Valtuutetun henkilöstö osallistui kuutta tapausta lukuun ottamatta kaikkiin Helsingin käräjäoikeuden tiedustelumenetelmiä koskeneisiin istuntoihin.

Lisäksi tehtiin laajempi tarkastus juuri tietoliikennetiedustelun toteuttamisesta. (tiedusteluvalvonta.fi)

Vuoden 2025 valvonnassa tiedustelutoiminnan kohdentaminen arvioitiin lainmukaiseksi. (tiedusteluvalvonta.fi)

Tämä on tärkeä vastapaino käsitykselle täysin kontrolloimattomasta tiedustelupalvelusta.

Valvontaa on.

Paljonkin.

Mutta valvontakaan ei tarkoita julkisuutta

Tässä alkaa kiinnostavampi osa.

Kansalainen voi tietää, että valvontaa tehdään.

Hän ei kuitenkaan välttämättä voi tietää:

ketä tiedusteltiin,

mitä tietokantoja käytettiin,

mihin ulkomaisiin tietoihin analyysi perustui,

millaisia teknisiä järjestelmiä käytettiin,

mitä algoritmeja käytettiin aineiston käsittelyssä,

minkälaisia yhteyksiä datasta löydettiin,

tai millaisia operatiivisia johtopäätöksiä siitä tehtiin.

Ja tähän on selvä syy.

Jos tiedustelupalvelu julkaisisi nämä asiat, kohteet voisivat mukauttaa toimintansa menetelmien ympärille.

Salaisuus ei siis itsessään todista väärinkäytöstä.

Se kuuluu tiedustelun rakenteeseen.

Mutta samalla se tarkoittaa, että kansalainen joutuu luottamaan ennen kaikkea valvontajärjestelmään, ei omiin mahdollisuuksiinsa tarkastaa tapahtumia.

Osa Supoa koskevista asiakirjoista voi pysyä salassa vuosikymmeniä

Tästä saatiin vuonna 2026 erittäin konkreettinen esimerkki.

Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta käsitteli kesäkuussa Suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen asiantuntijalausuntoa.

Valiokunnan pöytäkirjan mukaan yksi lausunnon liitteistä määrättiin salassa pidettäväksi 55 vuoden ajan.

Taustalla on se, että valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevien Supo-asiakirjojen normaalia salassapitoaikaa on valtioneuvoston päätöksellä pidennetty. (Eduskunta)

Tämä ei tarkoita, että kaikki Supon asiakirjat olisivat 55 vuotta salaisia.

Mutta se havainnollistaa mittakaavan.

Vuonna 2026 tehtyä tiedustelutyötä koskeva aineisto voi joissakin tapauksissa tulla kokonaan julkiseksi vasta silloin, kun suuri osa nykyisistä suomalaisista ei enää ole elossa.

Ja sitten tulee Palantir

Tässä kohtaa aihe muuttuu paljon konkreettisemmaksi.

Kesäkuussa 2026 Yle paljasti tietopyyntöihin ja muuhun tiedonhankintaan perustuen, että Suomen viranomaiset ovat käyttäneet Palantirin teknologiaa jo pitkään.

Ylen mukaan Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos ottivat vuonna 2013 käyttöön Toivo-nimisen analyysijärjestelmän, joka perustuu Palantirin teknologiaan.

Vuonna 2024 järjestelmän nimeksi vaihdettiin Atrain. (Yle.fi)

Toisin sanoen kyse ei ole uudesta teknologiakokeilusta.

Suomessa on ollut Palantiriin perustuva viranomaisjärjestelmä yli vuosikymmenen ajan.

Ja siitä kerrottiin julkisuuteen erittäin vähän

Poliisihallitus vahvisti Ylelle Palantirin teknologian olevan Poliisin käytössä.

Se ei kuitenkaan kertonut, mihin sitä käytetään.

Tulli ei suoraan vahvistanut eikä kiistänyt käyttöä.

Rajavartiolaitos puolestaan kertoi käyttävänsä Atrainta rikostorjunnassa ja analyysitoiminnoissa. (Yle.fi)

Ylen mukaan julkisesti ei tiedetty, mitä suomalaisten tietoja Palantir-pohjaisella järjestelmällä on käsitelty tai millaisia päätöksiä sen tuottaman analyysin avulla on tehty. (Yle.fi)

Tämä on poikkeuksellisen olennainen kysymys.

Ei siksi, että Palantir automaattisesti tekisi järjestelmästä laittoman.

Vaan siksi, että tämän tyyppisen ohjelmiston koko arvo syntyy juuri tietojen yhdistelystä.

Mitä Palantir oikeastaan tekee?

Palantir ei ole yksinkertaisesti “vakoiluohjelma”.

Se on data-analytiikan ja tiedon yhdistämisen alusta.

Ajatus voidaan yksinkertaistaa näin:

viranomaisella on suuri määrä erilaisia tietolähteitä.

Yksi tietokanta sisältää henkilön.

Toinen puhelinnumeron.

Kolmas ajoneuvon.

Neljäs yrityksen.

Viides tapahtuman.

Kuudes toisen henkilön.

Perinteisesti analyytikon pitäisi tehdä suuri osa yhdistelystä manuaalisesti.

Palantirin kaltaisessa järjestelmässä näistä voidaan rakentaa yhteinen tietomalli.

Sitten voidaan tarkastella:

kuka liittyy kehen,

mitkä tapahtumat osuvat samaan aikaan,

mitkä puhelinnumerot liittyvät samaan verkostoon,

mitkä ajoneuvot esiintyvät samoissa yhteyksissä,

mitkä poikkeamat näyttävät kiinnostavilta.

Tämä on rikostorjunnassa erittäin tehokasta.

Ja juuri samasta syystä se on yksityisyydensuojan kannalta erittäin voimakasta teknologiaa.

Eurooppalainen tutkiva journalismi vahvistaa Suomen poliisin Palantir-käytön

Lokakuussa 2026 kansainvälinen 18 maan journalistiryhmä kartoitti Palantirin käyttöä Euroopassa.

Tutkimuksen mukaan kansalliset poliisivoimat käyttävät Palantirin Gotham-ohjelmistoa ainakin Suomessa, Norjassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Tutkinnan mukaan vähintään 11 Euroopan maalla on Palantir-sopimuksia valtionhallinnon eri sektoreilla. (Seuraa Rahaa)

Palantir ei siis ole Suomessa irrallinen kuriositeetti.

Se on osa laajempaa eurooppalaista turvallisuus- ja tiedusteluinfrastruktuurin muutosta.

Mutta tässä tulee erittäin tärkeä raja: Supo-Palantir-yhteyttä ei ole julkisesti vahvistettu

Tästä ei pidä hypätä liian pitkälle.

Ylen selvitys vahvistaa Palantir-teknologian Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteyteen.

Ylen esiin nostama konkreettinen poliisiesimerkki koski Keskusrikospoliisin työpaikkailmoitusta, jossa haettiin aikanaan “Palantir-taitoista rikosylikonstaapelia”. (Yle.fi)

Avoimista lähteistä ei kuitenkaan löydy tällä hetkellä vahvistusta siitä, että Suojelupoliisi itse käyttäisi Palantiria omassa siviilitiedustelussaan.

Tämä ero on tärkeä.

On mahdollista, että Supolla ei ole Palantiria.

On mahdollista, että se käyttää muita vastaavia analyysijärjestelmiä.

Ja on mahdollista, että turvallisuussyistä kaikkia käytettyjä järjestelmiä ei julkisteta.

Mutta viimeisestä vaihtoehdosta ei voi tehdä tosiasiaa vain siksi, että se on mahdollinen.

Sen sijaan tiedämme, että Supolla on laajat mahdollisuudet käsitellä ja vastaanottaa tietoa

Poliisilaki mahdollistaa tiedustelumenetelmillä saadun tiedon käsittelyn ja tallenteiden tutkimisen laissa määritellyillä henkilöillä.

Myös ulkopuolista asiantuntijaa voidaan tietyissä tilanteissa käyttää avuksi, jolloin tähän sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta. (Finlex)

Lisäksi Suojelupoliisi voi lain edellytysten täyttyessä luovuttaa henkilötietoja ulkomaisille turvallisuus- ja tiedustelupalveluille sekä muun muassa EU:n toimielimille, Natolle ja Interpolille, jos luovuttaminen on välttämätöntä Supon tehtävän suorittamiseksi. (Finlex)

Modernissa tiedustelussa kyse ei siis ole enää vain kansallisesta tietovarannosta.

Tietovirrat ovat kansainvälisiä.

Nato lisää tähän kokonaan uuden teknisen kerroksen

Suomi liittyi Natoon vuonna 2023.

Vuonna 2025 Nato hankki Palantirilta Maven Smart System NATO -järjestelmän Allied Command Operationsin käyttöön.

Naton mukaan järjestelmä yhdistää tekoälyä ja dataa esimerkiksi tiedustelutietojen yhdistämiseen, maalittamisen tukemiseen, taistelutilannekuvaan, suunnitteluun ja päätöksenteon nopeuttamiseen. (NATO CI Agency)

Elokuussa 2026 järjestelmä saavutti täyden teknisen operatiivisen toimintakyvyn Naton komentorakenteessa. (NATO JWC)

Suomi siis kuuluu sotilasliittoon, jonka keskeisessä operatiivisessa komentorakenteessa Palantirin teknologia on nykyään käytössä.

Tämä ei tarkoita, että Suomen kotimainen siviilitiedusteludata automaattisesti syötettäisiin Palantiriin.

Sellaisesta ei ole julkista näyttöä.

Mutta se tarkoittaa, että Palantir ei ole Suomen turvallisuuspoliittisessa ympäristössä enää vain amerikkalaisen yrityksen tuote.

Se on osa Naton yhteistä digitaalista sotilasarkkitehtuuria.

Suomi käyttää siis Palantiria usealla tasolla, mutta emme tiedä kaikkea sen käytöstä

Julkisen tiedon perusteella voidaan tällä hetkellä sanoa ainakin tämä:

Suomen poliisiorganisaatiossa Palantir-teknologiaa on käytetty.

Rajavartiolaitos käyttää Palantir-pohjaista Atrain-järjestelmää analyysiin ja rikostorjuntaan.

Ylen tietojen mukaan myös Tulli on käyttänyt sitä.

Kansainvälinen tutkiva selvitys tunnistaa Suomen kansallisen poliisin Gotham-käyttäjäksi.

Nato käyttää Maven Smart Systemiä komentorakenteessaan.

Sen sijaan Supoa ei ole julkisesti vahvistettu Palantirin asiakkaaksi. (Yle.fi)

Tämä on paljon kiinnostavampi kuva kuin joko:

“Suomessa ei käytetä tällaista teknologiaa”

tai

“Palantir valvoo kaikkia suomalaisia Supon kautta.”

Ensimmäinen väite on väärä.

Toisesta ei ole näyttöä.

Palantir itse sanoo, ettei se omista asiakkaidensa dataa

Tämäkin kuuluu kokonaisuuteen.

Palantir kertoi Ylelle tarjoavansa teknologian mutta ettei se itse päätä viranomaisoperaatioista tai hyödy asiakkaidensa käsittelemästä datasta.

Yhtiön mukaan asiakkaat käyttävät järjestelmää tietoihin, joihin niillä on jo laillinen pääsy. (Yle.fi)

Tämä on merkittävä argumentti.

Palantir ei siis väitä rakentavansa salaista maailmanlaajuista henkilötietokantaa, jonne jokaisen asiakkaan tiedot automaattisesti virtaisivat.

Ohjelmistoa voidaan myös ajaa turvallisuusluokitelluissa ympäristöissä.

Mutta kriitikoiden varsinainen kysymys on toinen:

kuinka riippuvaiseksi valtio voi tulla yhden ulkomaisen yrityksen teknologiasta?

Jotkut Euroopan maat ovat jo alkaneet kysyä samaa

Lokakuussa 2026 julkaistun eurooppalaisen tutkinnan mukaan useat maat tarkastelevat Palantir-riippuvuuttaan uudelleen.

Ranska on ilmoittanut, ettei sen kotimainen tiedustelupalvelu aio enää jatkaa Palantir-sopimustaan seuraavan sopimuskauden jälkeen strategisen riippuvuuden vähentämiseksi.

Norjan poliisi on päättänyt olla jatkamatta sopimustaan vuoden 2027 jälkeen.

Myös muissa maissa on noussut kysymyksiä siitä, kuinka turvallista on rakentaa valtioiden kaikkein arkaluontoisimpia data-analyysijärjestelmiä yhdysvaltalaisen kaupallisen toimijan teknologian päälle. (Seuraa Rahaa)

Sveitsissä huoli on liittynyt nimenomaan siihen, voisiko riippuvuus yhdysvaltalaisesta teknologiasta muodostaa riskin erittäin arkaluontoiselle datalle. Yle käsitteli tätä osana Palantir-selvitystään. (Yle.fi)

Tämä ei todista, että Yhdysvallat pääsisi Palantirin kautta Suomen tietoihin.

Se osoittaa, että kysymys on niin vakava, että eurooppalaiset turvallisuusviranomaiset itsekin arvioivat sitä.

Tiedustelun todellinen vallankumous ei ehkä ole salakuuntelu vaan tietojen yhdistely

Tässä on koko aiheen ehkä tärkein kohta.

Vanhan maailman valvonnassa ongelma oli:

kuunteleeko joku puheluani?

Modernissa maailmassa vielä suurempi kysymys voi olla:

mitä joku pystyy päättelemään kaikista minusta jo olemassa olevista tiedoista yhdessä?

Yksi GPS-piste ei kerro paljon.

Tuhat GPS-pistettä kertoo missä asut.

Missä työskentelet.

Missä käyt öisin.

Ketä tapaat usein.

Mihin aikaan lähdet kotoa.

Yksi puhelu ei kerro paljon.

Kymmenientuhansien puheluiden metatiedot muodostavat verkoston.

Yksi yritysrekisterimerkintä ei kerro paljon.

Kun siihen yhdistetään toinen henkilö, osoite, puhelinnumero, ajoneuvo, rajanylitys ja tapahtuma, syntyy kokonaan uusi kuva.

Siksi moderni tiedustelu on ennen kaikkea korrelaation valtaa.

Tekoäly kasvattaa tämän vallan jälleen uudelle tasolle

Aiemmin ihminen joutui etsimään yhteyksiä itse.

Nyt kone voi löytää poikkeavuuksia miljardien datapisteiden joukosta.

Se voi priorisoida henkilöitä.

Rakentaa verkostokaavioita.

Tiivistää aineistoa.

Ehdottaa yhteyksiä.

Etsiä samankaltaisia käyttäytymismalleja.

Palantirin Mavenissa Nato käyttää jo tekoälyä tiedustelutietojen yhdistämiseen ja päätöksenteon tukemiseen. (NATO CI Agency)

Tämä voi tehdä turvallisuusviranomaisesta huomattavasti tehokkaamman.

Samalla virheen merkitys kasvaa.

Jos väärä tieto päätyy järjestelmään, algoritmi voi rakentaa sen ympärille uskottavan näköisen verkoston.

Jos aineistossa on vanhoja vinoumia, analyysi voi vahvistaa niitä.

Ja jos ihminen luottaa koneen tuottamaan riskisignaaliin liikaa, lopputulos voi vaikuttaa ihmiseen, joka ei koskaan edes tiedä päätyneensä analyysin kohteeksi.

Tästä syystä valvonta ei saisi loppua siihen, että järjestelmällä “on lupa”

Modernissa tiedusteluyhteiskunnassa pitäisi kysyä ainakin:

Mitä tietolähteitä järjestelmä yhdistää?

Kuinka kauan dataa säilytetään?

Millä perusteella henkilö yhdistetään verkostoon?

Voiko virheellisen tiedon korjata?

Kuka näkee lokit?

Voiko yksityisen teknologiatoimittajan henkilöstö päästä järjestelmään?

Missä data fyysisesti sijaitsee?

Mitä tapahtuu, jos toimittajasuhde päättyy?

Voiko järjestelmän kokonaan korvata toisella?

Miten algoritmien tuottamia suosituksia auditoidaan?

Ja kaikkein tärkeimpänä:

kuka valvoo valvojaa?

Suomessa tähän viimeiseen kysymykseen on oikeasti rakennettu järjestelmä

Tiedusteluvalvontavaltuutettu.

Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta.

Tuomioistuimet.

Sisäministeriön ohjaus.

Tietosuojavalvonta.

Supon oma sisäinen laillisuusvalvonta.

Vuoden 2025 kertomuksen perusteella kaikkia tiedustelumenetelmiä koskevia päätöksiä todella tarkastetaan valvonnassa. (tiedusteluvalvonta.fi)

Siksi olisi väärin kuvata Supoa organisaatioksi, joka saa tehdä mitä haluaa ilman ulkopuolista kontrollia.

Mutta yhtä väärin olisi kuvitella, että suomalainen yleisö tietäisi yksityiskohtaisesti, miten järjestelmä toimii.

Emme tiedä.

Eikä tiedustelupalvelu lähtökohtaisesti voikaan kertoa kaikkea.

Tässä syntyy demokratian paradoksi

Tiedustelupalvelu on tehokkaimmillaan silloin, kun vastustaja ei tiedä mitä se tietää.

Demokratia on turvallisimmillaan silloin, kun vallankäytöstä voidaan saada riittävästi tietoa sen arvioimiseksi.

Nämä tavoitteet vetävät eri suuntiin.

Jos kaikki tiedustelutoiminta julkaistaan, tiedustelu lakkaa toimimasta.

Jos mitään ei julkaista, kansalainen ei pysty arvioimaan vallankäyttöä.

Ratkaisu on ollut luoda pieni joukko ihmisiä ja instituutioita, joille annetaan pääsy asioihin, joita tavallinen kansalainen ei koskaan näe.

Tiedusteluvalvontavaltuutettu.

Tuomarit.

Tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsenet.

Valitut virkamiehet.

Kansalainen ei siis varsinaisesti valvo tiedustelua itse.

Hän luottaa siihen, että valvojat valvovat hänen puolestaan.

Ja juuri siksi valvojien resurssit ja riippumattomuus ovat valtavan tärkeitä

Eduskunnan oikeusasiamies on aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että tiedusteluvalvontavaltuutetun toiminto oli henkilöstömäärältään pieni ja haavoittuva. Vuoden 2023 yhteydessä toiminnossa työskenteli vain neljä henkilöä. (Eduskunnan oikeusasiamies)

Sittemmin toiminta on jatkunut aktiivisena, ja vuonna 2025 tehtiin jo 148 valvontakäyntiä. (tiedusteluvalvonta.fi)

Tämä kertoo yhden asian:

tiedustelun teknologinen kapasiteetti voi kasvaa erittäin nopeasti.

Sen valvonnan täytyy kasvaa mukana.

Muuten syntyy epäsymmetria.

Ja juuri tähän Palantir-keskustelu lopulta palautuu

Palantir itsessään ei ole ongelman ydin.

Sama kysymys syntyisi minkä tahansa yhtä tehokkaan järjestelmän kohdalla.

Ongelma ei ole:

“Onko ohjelmiston logossa Palantir?”

Vaan:

“Kuinka paljon tietoa valtio pystyy yhdistämään yhdestä ihmisestä ja mitä sillä kokonaiskuvalla voidaan tehdä?”

Jos järjestelmä säästää tutkijalta kuukauden työtä ja löytää terroristiverkoston ajoissa, hyöty voi olla valtava.

Jos sama teknologia rakentaa syyttömästä ihmisestä väärän riskiprofiilin, vahinko voi olla valtava.

Teknologia itsessään ei ratkaise, kumpi tapahtuu.

Lainsäädäntö, data, käyttäjät ja valvonta ratkaisevat.

Suomessa on vielä yksi kehityssuunta, jota kannattaa seurata

Vuonna 2026 hallitus on vienyt eteenpäin uutta uhkaperusteista rikostiedustelua koskevaa lainsäädäntöä.

Tavoitteena on antaa tavalliselle poliisille nykyistä paremmat mahdollisuudet aloittaa vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä tiedonhankinta jo aikaisemmassa vaiheessa, ennen yksittäisen rikosepäilyn konkretisoitumista. (Valtioneuvosto)

Tämä vie rikostorjuntaa hieman lähemmäksi tiedustelun logiikkaa:

ei vain reagoida tapahtuneeseen.

Pyritään ennakoimaan uhka.

Yhdistettynä entistä tehokkaampiin data-analyysijärjestelmiin muutos on periaatteellisesti suuri.

Ehkä suurin väärinkäsitys on ajatella, että valvonta näyttää valvonnalta

Tulevaisuuden valvonta ei välttämättä tarkoita miestä autossa talosi ulkopuolella.

Ei salakuuntelijaa kuulokkeet päässä.

Ei edes yhtä kameraa.

Se voi tarkoittaa täysin tavallisissa viranomaisjärjestelmissä jo olevien tietojen yhdistämistä tavalla, joka muodostaa sinusta kokonaiskuvan, jota yksikään yksittäinen rekisteri ei sisältänyt.

Silloin kukaan ei välttämättä “seuraa” sinua reaaliajassa.

Mutta järjestelmä voi silti tietää poikkeuksellisen paljon.

Tämä tekee modernista tiedustelusta samanaikaisesti tehokkaampaa ja vaikeammin hahmotettavaa.

Supo ei siis ole näkymätön kaikkivaltias, mutta sen maailma on tarkoituksella suurelta osin näkymätön

Lain perusteella tiedämme melko tarkasti, mitä menetelmiä Supo saa käyttää.

Valvontajärjestelmän perusteella tiedämme myös, että niiden lainmukaisuutta tarkastetaan.

Mutta emme tiedä kaikkia:

kohteita,

järjestelmiä,

hakuehtoja,

data-analyysimenetelmiä,

kansainvälisiä tietovirtoja,

teknisiä yhteistyökumppaneita

tai operatiivisia tuloksia.

Osa tästä tiedosta saattaa pysyä salassa vuosikymmeniä.

Se ei itsessään ole todiste väärinkäytöksestä.

Se on kuitenkin erittäin hyvä syy suhtautua tiedustelun valvontaan vakavasti.

Ja Palantir tekee kysymyksestä ajankohtaisen juuri nyt

Vielä muutama vuosi sitten suomalainen saattoi ajatella Palantiria amerikkalaisena ilmiönä.

CIA.

Pentagon.

ICE.

Yhdysvaltojen poliisi.

Nyt tiedämme, ettei asia ole niin.

Palantir-teknologia on ollut Suomen viranomaiskäytössä vuodesta 2013 lähtien Ylen tietojen mukaan.

Suomen poliisin käyttö on vahvistettu.

Rajavartiolaitoksen käyttö on vahvistettu.

Kansainvälinen selvitys sijoittaa Suomen Palantirin Gotham-järjestelmää käyttävien kansallisten poliisien joukkoon.

Ja Nato, jonka jäsen Suomi on, käyttää Palantirin Maven-järjestelmää omassa operatiivisessa komentorakenteessaan. (Yle.fi)

Se ei todista, että Supo käyttäisi Palantiria.

Mutta se osoittaa, että keskustelu siitä, kuinka paljon Suomen turvallisuusviranomaiset pystyvät yhdistämään tietoa ihmisistä, ei enää kuulu scifiin.

Teknologia on täällä.

Valtuudet ovat olemassa.

Järjestelmiä käytetään.

Valvontamekanismit ovat olemassa.

Ja suuri osa yksityiskohdista pysyy tarkoituksella salassa.

Ehkä tärkein kysymys ei siksi ole:

“Valvotaanko suomalaisia salaa?”

Kaikki tiedustelu on jossain määrin salaista.

Paljon parempi kysymys kuuluu:

“Kun valvontateknologia muuttuu jatkuvasti tehokkaammaksi, kehittyvätkö läpinäkyvyys, lainsäädäntö ja valvojan kyky valvoa yhtä nopeasti?”

Sillä teknologian historiassa yksi asia toistuu jatkuvasti.

Kun uusi kyky syntyy, sitä aletaan ennemmin tai myöhemmin käyttää.

Ja tiedustelussa todellinen vallan raja ei lopulta määräydy sen perusteella, mitä kone teknisesti pystyy tekemään.

Sen pitäisi määräytyä sen perusteella,

mitä demokraattinen yhteiskunta sallii sen tehdä.

MUTCARION MEDIA | TIEDUSTELU, TEKNOLOGIA & VALTA