“JOS ET ÄÄNESTÄ, ET SAA VALITTAA” – demokratian sitkein hokema kääntää koko asian nurinpäin

“JOS ET ÄÄNESTÄ, ET SAA VALITTAA” – demokratian sitkein hokema kääntää koko asian nurinpäin

Vaalien alla kuullaan aina sama lause: “Jos et äänestä, et saa valittaa.” Se kuulostaa ensi kuulemalta järkevältä. Mutta tarkemmin ajateltuna väite on demokratian kannalta outo. Äänioikeus on oikeus, ei ehto sananvapaudelle. Ihminen voi jättää äänestämättä välinpitämättömyydestä, protestina, epäluottamuksesta tai siksi, ettei yksikään vaihtoehto edusta häntä. Ja jos ihminen pitää koko järjestelmää rakenteellisesti viallisena, juuri hänen kriittinen äänensä saattaa olla kaikkein tärkein kuulla.

Jokaiset vaalit tuovat mukanaan saman moraalisen opetuksen.

“Muista äänestää.”

Siinä ei ole mitään ongelmaa.

Äänestäminen on yksi demokratian keskeisistä vaikutuskeinoista.

Mutta sitten tulee seuraava lause:

“Jos et äänestä, et saa valittaa.”

Ja siinä tapahtuu jotain kiinnostavaa.

Yhtäkkiä vapaaehtoisesta poliittisesta oikeudesta tehdään pääsylippu yhteiskunnalliseen kritiikkiin.

Ikään kuin kansalainen menettäisi oikeutensa arvostella hallitusta, verotusta, lakeja, viranomaisia tai poliittista järjestelmää siksi, ettei hän kirjoittanut numeroa paperille yhtenä sunnuntaina.

Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne tällaista periaatetta.

Perustuslain 14 § puhuu nimenomaan oikeudesta äänestää. Sananvapaus puolestaan kuuluu jokaiselle riippumatta siitä, käyttikö hän äänioikeuttaan vai ei. Perustuslaki turvaa lisäksi oikeuden kokoontua, osoittaa mieltä, perustaa yhdistyksiä ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

Demokratiassa ei siis ole ehtoa:

ensin äänestät, sitten saat kritisoida.

Kuvitellaan ihminen, joka pitää koko tarjontaa huonona

Vaalipäivänä hänellä on ehkä kymmenen puoluetta ja satoja ehdokkaita.

Mutta hän ajattelee:

yksikään näistä ei edusta sitä, mitä haluan.

Tai:

kaikki hyväksyvät järjestelmän, jota minä juuri haluan muuttaa.

Tai:

ehdokkaat lupaavat ennen vaaleja asioita, joihin puoluekuri, hallitusneuvottelut ja kompromissit myöhemmin vaikuttavat.

Tai yksinkertaisesti:

en luota näihin vaihtoehtoihin.

Miksi tämän ihmisen pitäisi valita joku vastoin omaa kantaansa vain ansaitakseen oikeuden kritisoida järjestelmää myöhemmin?

Se olisi hieman kuin ravintolassa olisi tarjolla viisi ruokaa, joista et halua mitään, ja sinulle sanottaisiin:

“Jos et tilaa yhtä niistä, et saa arvostella ravintolaa.”

Mutta juuri se, ettei mikään vaihtoehto kelpaa, voi olla osa kritiikkiä.

Äänestämättä jättäminen voi tarkoittaa hyvin eri asioita

Tämä unohtuu helposti.

Kaikki nukkuvat eivät muodosta yhtä poliittista ryhmää.

Yksi ei äänestä, koska politiikka ei kiinnosta.

Toinen ei tunne ehdokkaita.

Kolmas unohtaa.

Neljäs on estynyt.

Viides ei usko oman äänensä vaikuttavan.

Kuudes ei hyväksy tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Seitsemäs jättää tietoisesti äänestämättä protestina.

Näillä ihmisillä ei välttämättä ole mitään yhteistä paitsi se, ettei vaalilipussa ollut heidän numeroaan.

Siksi äänestämättömyydestä ei voi automaattisesti päätellä välinpitämättömyyttä.

Abstention eli pidättäytyminen voi itsessään olla poliittinen teko

Politiikan historiassa vaaleista pidättäytymistä on käytetty myös protestina.

Logiikka on tällöin:

“En halua antaa legitimiteettiä vaihtoehdoille, joita en hyväksy.”

Tällaisen protestin tehokkuudesta voidaan olla eri mieltä.

Ongelma on ilmeinen: tavallisessa vaalituloksessa protestoija ja täysin välinpitämätön henkilö näyttävät usein samalta.

Molemmista jää vain yksi merkintä:

ei äänestänyt.

Siksi äänestämättä jättäminen on yleensä huono tapa viestiä tarkasti, miksi ihminen on tyytymätön.

Mutta siitä ei seuraa, etteikö se voisi olla tietoinen poliittinen ratkaisu.

Ja Suomessa äänestämättä jättäminen on täysin laillinen valinta

Suomessa ei ole yleistä äänestyspakkoa.

Perustuslaki määrittelee äänestämisen oikeudeksi.

Tämä ero on filosofisesti tärkeä.

Oikeuden idea sisältää mahdollisuuden myös olla käyttämättä sitä.

Sananvapaus tarkoittaa oikeutta puhua mutta myös olla hiljaa.

Yhdistymisvapaus tarkoittaa oikeutta liittyä yhdistykseen mutta myös olla liittymättä.

Äänioikeus tarkoittaa oikeutta osallistua vaaliin.

Jos osallistumisesta tehtäisiin moraalinen ennakkoehto sille, että ihminen saa arvostella valtaa, oikeudesta alettaisiin tehdä velvollisuutta takaoven kautta.

Lisäksi valtio vaikuttaa sinuun riippumatta siitä, äänestitkö

Tämä tekee hokemasta erityisen kummallisen.

Äänestämättä jättänyt ihminen maksaa edelleen veroja.

Lait koskevat häntä.

Poliisin toimivaltuudet koskevat häntä.

Sosiaaliturvaa koskevat päätökset koskevat häntä.

Asumista, liikennettä, terveydenhuoltoa, yritystoimintaa ja koulutusta koskevat lait vaikuttavat häneen.

Hän voi joutua oikeuteen.

Hän voi perustaa yrityksen.

Hän voi menettää työpaikkansa poliittisen päätöksen seurauksena.

Hänen omaisuuteensa voidaan kohdistaa sääntelyä.

Hänen lapsensa käyvät järjestelmän ylläpitämää koulua.

Valtio ei kysy verotuspäätöstä lähettäessään:

“Kävitkö muuten viime vaaleissa äänestämässä?”

Jos vallankäyttö koskee ihmistä, ihmisellä on myös peruste arvostella sitä.

Sananvapaus ei ole palkinto hyvästä kansalaiskäyttäytymisestä

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus, johon kuuluu oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa mielipiteitä ja tietoja.

Siinä ei lue:

“edellyttäen, että henkilö äänesti viime vaaleissa.”

Euroopan neuvosto pitää sananvapautta, kokoontumisvapautta ja yhdistymisvapautta demokraattisen osallistumisen keskeisinä edellytyksinä. Demokratia ei sen näkemyksessä rajoitu pelkkään vaalipäivään.

Tämä on paljon tärkeämpi pointti kuin miltä se kuulostaa.

Kansalaisen tehtävä ei demokratiassa ole todistaa järjestelmälle uskollisuuttaan ennen kuin hän saa arvostella sitä.

Vallan arvostelu kuuluu demokratian toimintamekanismiin.

Itse asiassa järjestelmään kaikkein tyytymättömimmän pitäisi saada valittaa eniten, ei vähiten

Kuvitellaan henkilö, joka sanoo:

“Minusta järjestelmä toimii hyvin ja kaikki puolueet ovat riittävän hyviä.”

Hänen kritiikkinsä tarve voi olla pieni.

Sitten toinen sanoo:

“Minusta vaihtoehdot ovat näennäisiä ja koko päätöksenteon rakenne pitäisi uudistaa.”

Juuri tälle jälkimmäiselle sanotaan joskus:

“Jos et suostunut valitsemaan meidän tarjoamistamme vaihtoehdoista, ole hiljaa.”

Jos asia muotoillaan näin, ristiriita tulee näkyviin.

Demokratian tarkoitus ei pitäisi olla vain mahdollistaa valinnan tekeminen olemassa olevan järjestelmän sisällä.

Sen pitäisi mahdollistaa myös itse järjestelmän kritisointi.

Euroopan neuvosto korostaa nimenomaan pluralismia ja sitä, että ihmisillä täytyy olla mahdollisuus esittää myös järjestelmää haastavia näkemyksiä.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei äänestämisellä olisi väliä

Tässä keskustelussa mennään helposti toiseen ääripäähän.

“Äänestäminen ei ratkaise kaikkea” muuttuu muotoon:

“Äänestäminen ei ratkaise mitään.”

Sekään ei pidä paikkaansa.

Suomessa eduskunnan 200 paikkaa määräytyvät annettujen äänten perusteella.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli 72,0 prosenttia. Se tarkoittaa samalla, että merkittävä osa äänioikeutetuista ei osallistunut vaaliin.

Annetut äänet vaikuttivat siihen, ketkä päätyivät eduskuntaan.

Niillä puolestaan oli vaikutusta hallituksen muodostamiseen ja lainsäädäntöön.

Äänestämisestä pidättäytyminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, ettei käytä juuri tätä yhtä muodollista vallankäytön välinettä.

Se on todellinen kustannus.

Mutta se ei mitätöi kaikkia muita vaikutuskeinoja.

Henkilö voi olla poliittisesti erittäin aktiivinen eikä silti äänestää

Ajatellaan ihmistä, joka:

järjestää mielenosoituksia,

kirjoittaa poliittista journalismia,

tekee kansalaisaloitteita,

seuraa budjetteja,

paljastaa korruptiota,

toimii yhdistyksessä,

osallistuu julkisiin kuulemisiin,

haastaa viranomaisia oikeudessa,

rakentaa vaihtoehtoista poliittista liikettä,

mutta ei äänestä olemassa olevia puolueita.

Onko järkevää sanoa, ettei hän “osallistu demokratiaan”?

Euroopan neuvosto määrittelee kansalaisosallistumisen huomattavasti laajemmaksi kuin vaaleihin osallistumisen. Siihen kuuluvat esimerkiksi kansalaisyhteiskunta, julkinen keskustelu, yhdistystoiminta, kuulemiset ja muut tavat vaikuttaa päätöksentekoon.

Vaalit ovat yksi demokratian mekanismi.

Eivät demokratia kokonaisuudessaan.

“Et saa valittaa” sisältää myös oudon ajatuksen kollektiivisesta vastuusta

Oletetaan, että henkilö äänestää ehdokasta A.

A häviää.

Valtaan tulee B.

Saako A:n äänestäjä nyt valittaa?

Hokeman logiikalla kyllä, koska hän “teki osansa”.

Entä jos henkilö äänestää B:tä ja B toimii täysin päinvastoin kuin kampanjassa lupasi?

Saako henkilö valittaa?

Totta kai.

Entä jos ihminen äänestää pienpuoluetta, joka ei saa yhtään paikkaa?

Entä jos kaikki ehdokkaat kannattavat juuri sitä politiikkaa, jota ihminen vastustaa?

Missä kohtaa hänen vastuunsa loppuu ja järjestelmän vastuu alkaa?

Kun hokemaa tarkastelee riittävän pitkälle, huomaa, ettei se oikeastaan kuvaa mitään johdonmukaista poliittisen vastuun teoriaa.

Se on enemmän sosiaalinen huomautus:

“Olisit tehnyt edes jotain.”

Siinä on yksi järkevä ydin

Ja tämä ydin kannattaa säilyttää.

Jos ihminen sanoo:

“Haluan että X voittaa.”

Hänellä on mahdollisuus äänestää X:ää.

Hän jättää tarkoituksella äänestämättä.

X häviää yhdellä äänellä.

On täysin perusteltua todeta, että hän jätti käyttämättä suoran mahdollisuutensa vaikuttaa juuri siihen lopputulokseen.

Mutta tästä on valtava loikka väitteeseen:

“Nyt sinulla ei ole oikeutta kritisoida mitään.”

Ensimmäinen on argumentti poliittisesta tehokkuudesta.

Toinen on yritys mitätöidä ihmisen mielipide.

Ne eivät ole sama asia.

Jos järjestelmää pitää “mätänä”, äänestäminen voi tuntua väärältä kysymykseltä

Tätä näkökulmaa ei tarvitse itse hyväksyä ymmärtääkseen sen logiikan.

Jos ihminen uskoo ongelman olevan:

puolueiden rahoituksessa,

lobbaamisessa,

puoluekurissa,

virkamiesten vallassa,

median ja politiikan suhteessa,

ehdokasasettelussa,

tai siinä, että kaikki suuret puolueet hyväksyvät samat perusrakenteet,

hän ei välttämättä koe ongelmakseen sitä, kuka nykyisistä ehdokkaista voittaa.

Hänen ongelmansa on itse järjestelmä.

Silloin kehotus:

“Valitse yksi näistä”

ei välttämättä vastaa siihen kritiikkiin lainkaan.

Se voi tuntua samalta kuin kysyttäisiin ihmiseltä, joka haluaa muuttaa koko pelin sääntöjä:

“Punainen vai sininen pelinappula?”

Mutta järjestelmän kritisoijan kannattaa huomata yksi käytännön ongelma

Jos kaikki muut osallistuvat ja hän ei, päätökset eivät jää tekemättä.

Vaalit järjestetään.

Paikat jaetaan.

Hallitus muodostetaan.

Lait säädetään.

Siksi äänestämättä jättäminen ei itsessään pysäytä järjestelmää eikä automaattisesti rekisteröidy protestiksi.

Tästä syystä järjestelmää kriittisesti tarkastelevalle ihmiselle kiinnostavampi kysymys ei ehkä ole:

“Äänestänkö vai en?”

Vaan:

“Miten teen oman kantani näkyväksi ja tehokkaaksi?”

Se voi tarkoittaa äänestämistä.

Tai järjestäytymistä.

Tai uuden puolueen perustamista.

Tai kansalaisliikettä.

Tai journalismia.

Tai kansalaisaloitetta.

Tai mielenosoitusta.

Usein tehokkain yhdistelmä voi olla useampi näistä samanaikaisesti.

Demokratiassa pitäisi sietää myös demokratian toimintatavan kritiikkiä

Tämä saattaa olla koko asian tärkein periaate.

Järjestelmä, joka sallii vain tämän kysymyksen:

“Kenet valitset?”

mutta suhtautuu vihamielisesti kysymykseen:

“Miksi minun pitää valita juuri näistä ja juuri tällä tavalla?”

ei ole kovin itsevarma järjestelmä.

Demokraattisen yhteiskunnan vahvuus pitäisi näkyä siinä, että myös sen perusrakenteita voidaan arvostella.

Vaaditaan suoraa demokratiaa.

Arvostellaan puoluejärjestelmää.

Halutaan kansanäänestyksiä.

Halutaan pienempi valtio.

Halutaan suurempi valtio.

Halutaan kokonaan uusi perustuslaillinen malli.

Kaikki nämä voivat olla keskenään ristiriidassa.

Mutta oikeus niiden esittämiseen ei riipu siitä, äänestikö ihminen viime vaaleissa.

Ehkä hokema pitäisi kääntää kokonaan ympäri

Ei:

“Jos et äänestä, et saa valittaa.”

Vaan:

“Jos jokin on mielestäsi pielessä, pelkkä valittaminen ei yleensä muuta sitä.”

Tässä versiossa on paljon enemmän järkeä.

Se ei riistä keneltäkään oikeutta puhua.

Se muistuttaa vain siitä, että kritiikin ja vallan välillä on ero.

Voit olla täysin oikeassa ongelmasta.

Mutta jos haluat muuttaa sitä, tarvitset mekanismin.

Äänen.

Järjestön.

Liikkeen.

Median.

Kansalaisaloitteen.

Ehdokkuuden.

Oikeusjutun.

Mielenosoituksen.

Tai jotain muuta, joka muuttaa mielipiteen poliittiseksi voimaksi.

Vaalilippu ei ole kansalaisuuden jäsenkortti

Ehkä juuri tämä on hyvä tapa ajatella asiaa.

Äänestyslippu ei ole kuitti, jonka näyttämällä ansaitaan oikeus sanoa mielipide seuraavat neljä vuotta.

Demokratia toimii toisinpäin.

Ihmisellä on ensin oikeuksia.

Sananvapaus.

Kokoontumisvapaus.

Yhdistymisvapaus.

Oikeus osallistua.

Ja yksi näistä oikeuksista on äänioikeus.

Äänestäminen on erittäin konkreettinen tapa käyttää valtaa.

Mutta sillä ei osteta oikeutta arvostella valtaa.

Se oikeus oli olemassa jo ennen vaalipäivää.

Ja jos ihminen pitää poliittista järjestelmää epäonnistuneena, ristiriitaisena tai kokonaan väärin rakennettuna, juuri silloin hänen pitäisi pystyä sanomaan se ääneen.

Äänesti hän tai ei.

Todellinen kysymys tulee vasta sen jälkeen:

mitä hän aikoo tehdä kritiikillään?

Koska järjestelmää saa arvostella ulkopuolelta.

Mutta järjestelmä harvoin muuttuu vain siksi, että joku huomasi sen ongelmat.

Siihen tarvitaan painetta.

Organisoitumista.

Vaihtoehto.

Ja ihmisiä, jotka muuttavat tyytymättömyyden toiminnaksi.

MUTCARION MEDIA | VALTA, DEMOKRATIA & OSALLISTUMINEN