Kun sota kerrotaan vain yhdestä suunnasta: mitä suomalainen Ukraina-uutisointi jättää helposti varjoon?

# Kun sota kerrotaan vain yhdestä suunnasta: mitä suomalainen Ukraina-uutisointi jättää helposti varjoon?

MUTCARION MEDIA | MEDIAKRITIIKKI

Suomalainen seuraa Ukrainan sotaa pääasiassa suomalaisen ja länsimaisen median kautta. Päivittäin näemme uutisia Venäjän ohjusiskuista, drooneista, tuhoutuneista rakennuksista ja ukrainalaisista siviiliuhreista.

Näistä pitää uutisoida.

Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022, ja Venäjän iskuissa kuolee edelleen ukrainalaisia siviilejä. Vielä syyskuussa 2026 AP raportoi Venäjän iskujen tappaneen ihmisiä ja vahingoittaneen siviili-infrastruktuuria Ukrainassa.

Mutta sodassa on toinenkin informaatiovirta.

Ukraina iskee Venäjälle. Venäläisiä siviilejä kuolee. Moskovaan lennätetään drooneja. Venäläisiä asuinrakennuksia on vaurioitunut. Ja Ukrainan omassa yhteiskunnassa mobilisaatio on aiheuttanut vakavia konflikteja.

Nämäkään eivät ole pelkästään Kremlin väitteitä.

Niistä löytyy tietoa länsimaisista ja suomalaisista lähteistä, mukaan lukien Yle itse.

Siksi kysymys kuuluu:

saako suomalainen yleisö sodasta kokonaiskuvan vai ennen kaikkea yhden osapuolen näkökulmasta rakennetun kokonaiskuvan?

#Ukraina todella iskee syvälle Venäjälle

Ukrainan iskut Venäjän maaperälle eivät ole marginaalinen ilmiö.

Reuters raportoi toukokuussa 2025 ukrainalaisten droonien lentäneen Moskovaa kohti kahtena peräkkäisenä yönä. Moskovan lentokenttiä suljettiin ja yksi drooni osui raporttien mukaan asuinrakennukseen. Reuters muistutti samalla, että aiempi suuri hyökkäys Moskovaan oli tappanut kolme ihmistä.

Vuonna 2026 iskujen mittakaava on kasvanut edelleen.

Reuters raportoi kesäkuussa Moskovan viranomaisten ilmoittaneen 84 kaupunkia kohti lentäneen droonin torjumisesta vuorokauden aikana. Ukraina puolestaan kertoi iskeneensä Moskovan ympäristössä sijaitsevaan satelliittiviestintäkeskukseen.

Ylekin on uutisoinut asiasta suoraan.

Toukokuussa 2026 Yle kertoi Ukrainan laajasta droonihyökkäyksestä Venäjälle. Rjazanissa drooni osui kerrostaloon. Ylen mukaan ainakin kolme ihmistä kuoli, heidän joukossaan lapsi, ja seitsemän loukkaantui. Hyökkäyksen ilmeisenä merkittävänä kohteena oli samalla kaupungin suuri öljynjalostamo.

Toisessa Ylen seurannassa kerrottiin Ukrainan voimakkaasta drooni-iskusta Moskovaan ja Kapotnjan öljynjalostamolle. Samassa yhteydessä kerrottiin droonin osuneen kerrostaloon.

Siis kyllä:

Ukrainan iskuja Venäjälle tapahtuu. Myös siviilejä on kuollut niiden yhteydessä.

Mutta tässä tarvitaan yksi erittäin tärkeä erottelu

On eri asia sanoa:

Ukraina tekee iskuja Venäjälle ja iskuissa kuolee toisinaan siviilejä.

kuin sanoa:

Ukraina tarkoituksellisesti pommittaa siviilejä.

Ensimmäisestä on runsaasti näyttöä.

Jälkimmäinen vaatii näyttöä siitä, mikä iskun tarkoitettu kohde oli.

Esimerkiksi Rjazanin tapauksessa Ylen raportoinnin perusteella alueella sijaitsee merkittävä öljynjalostamo, johon drooneja myös osui. Samalla drooni osui kerrostaloon ja tappoi siviilejä. Venäjän viranomaiset kutsuivat tapahtumaa siviilikohteisiin kohdistuneeksi terrori-iskuksi, mutta tämä on Venäjän viranomaisten luonnehdinta eikä itsenäisesti vahvistettu tosiasia.

Tällä erolla on sodassa valtava merkitys.

Sama journalistinen standardi pitäisi asettaa molemmille osapuolille.

# Entä suomalainen media?

Tässä kohtaa kritiikki muuttuu kiinnostavammaksi.

Olisi epätarkkaa väittää, että Yle yksinkertaisesti salaisi Ukrainan iskut Venäjälle.

Se ei pidä paikkaansa.

Yle on julkaissut niistä uutisia aivan avoimesti. Se on kertonut Moskovaan kohdistuvista iskuista, Venäjän öljyinfrastruktuuriin kohdistuvista operaatioista sekä iskujen yhteydessä kuolleista venäläisistä siviileistä.

Paljon vaikeampi ja journalistisesti kiinnostavampi kysymys on toinen:

saavatko nämä tapahtumat saman painoarvon, kontekstin, kuvaston ja emotionaalisen käsittelyn kuin Venäjän Ukrainaan tekemät iskut?

Uutismedia ei muodosta ihmisen maailmankuvaa ainoastaan sillä, mistä se kertoo.

Se muodostaa sitä myös sillä,

mitä nostetaan pääuutiseksi,

kuinka pitkään aihetta seurataan,

kenen uhreille annetaan kasvot,

minkä osapuolen väitteisiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäillen,

millaista sanastoa eri osapuolten teoista käytetään,

ja ennen kaikkea sillä, mikä jää jatkuvasti uutisvirran periferiaan.

Tämä on kehystämistä.

Eikä sen tarvitse tarkoittaa tietoista propagandaa.

# Sodan moraalinen asetelma ei poista journalistista velvollisuutta

Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.

Tämä historiallinen lähtökohta vaikuttaa väistämättä länsimaiseen uutisointiin.

Mutta siitä ei seuraa, että Ukrainan jokainen teko olisi automaattisesti journalistisen tarkastelun yläpuolella.

Ukraina on sodan osapuoli.

Se tekee sotilaallisia päätöksiä.

Se suorittaa hyökkäysoperaatioita.

Se tekee virheitä.

Sen toiminnasta voi aiheutua siviiliuhreja.

Sen hallintoa ja asevoimia saa arvostella.

Ukrainan tukemisen ei pitäisi edellyttää Ukrainan idealisoimista.

Sodan hyökkääjän tunnistaminen ja kaikkien osapuolten toiminnan kriittinen tutkiminen eivät ole keskenään ristiriidassa.

# Entä videot, joissa ukrainalaisia miehiä viedään mobilisaatioon?

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt valtava määrä videoita, joiden väitetään näyttävän ukrainalaisten rekrytointiviranomaisten ottavan miehiä kiinni kaduilta ja kuljettavan heitä mobilisaatioon.

Tässäkin ääripäiden selitykset ovat liian yksinkertaisia.

Ei ole perusteltua väittää, että kaikki videot ovat venäläistä propagandaa.

Mutta ei myöskään ole perusteltua olettaa jokaisen viraalivideon olevan aito ja kontekstiltaan oikein kuvattu.

BBC Monitoring on käsitellyt nimenomaan tätä ilmiötä. Sen mukaan rekrytointivirkailijoiden ja asevelvollisuusikäisten miesten yhteenotot eivät ole Ukrainassa tuntemattomia ja niiden videot leviävät nopeasti. Samanaikaisesti Venäjä käyttää mobilisaatioon liittyviä todellisia ongelmia informaatiovaikuttamisessaan, ja Ukrainan asevoimat on syyttänyt Venäjää myös lavastettujen videoiden tuottamisesta.

Toisin sanoen:

Ukrainan mobilisaatiossa voi esiintyä todellisia väärinkäytöksiä.

# Mobilisaatio-ongelma on todellinen

Ukrainan valtava henkilöstötarve ei ole salaisuus.

Reuters raportoi jo vuonna 2025 kasvaneista jännitteistä rekrytointiviranomaisten ympärillä. Rekrytointikeskuksiin ja niiden henkilöstöön kohdistui jopa kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä, samalla kun Reuters kuvasi Ukrainan kärsivän henkilöstöpulasta ja innostuksen asepalvelukseen vähentyneen.

Tästä pitäisi pystyä keskustelemaan ilman automaattista leimautumista Venäjän puolustajaksi.

Sodan pitkittyessä yhteiskunnallinen kysymys muuttuu erittäin vaikeaksi:

Kuinka pitkälle valtio saa mennä pakottaessaan kansalaisiaan puolustamaan itseään?

Missä kulkee laillisen mobilisaation ja kohtuuttoman pakkovallan raja?

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka ei halua tappaa eikä kuolla, vaikka hänen valtionsa käy puolustussotaa?

Nämä eivät ole venäläisiä kysymyksiä.

Ne ovat universaaleja kysymyksiä valtion vallasta yksilöön.

# Informaatiosota tapahtuu myös Suomessa

Media sanoo:

Venäjä harjoittaa propagandaa.

Ukraina harjoittaa ”strategista viestintää”…

NATO-maat rakentavat omaa turvallisuuspoliittista viestintäänsä.

Jokaisella sodan osapuolella ja sen tukijalla on intressi vaikuttaa siihen, miten tapahtumat ymmärretään.

Tämä ei tarkoita, että kaikki osapuolet valehtelisivat yhtä paljon tai että vastuu sodasta jakautuisi tasan.

Se tarkoittaa jotain yksinkertaisempaa:

sodan aikana informaatiota ei pitäisi kuluttaa passiivisesti.

Myös oman maan mediaa pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti.

Erityisesti silloin, kun sen maailmankuva tuntuu itsestä täysin luonnolliselta.

# MUTCARIONIN KYSYMYS YLELLE JA SUOMALAISELLE MEDIALLE

Emme kysy:

”Miksi media ei kerro Venäjän iskuista?”

Niistä pitää kertoa.

Kysymme:

”Näkeekö suomalainen yleisö sodan kaikki olennaiset puolet riittävän selvästi?”

Kun ukrainalainen siviili kuolee Venäjän iskussa, se on uutinen.

Kun venäläinen lapsi kuolee Ukrainan drooni-iskun yhteydessä, senkin pitää olla uutinen.

Kun Venäjän mobilisaatioon liittyy pakkokeinoja, niitä pitää tutkia.

Kun Ukrainan mobilisaatioon liittyy väärinkäytöksiä, niitäkin pitää tutkia.

Kun Moskova esittää väitteen, se pitää yrittää vahvistaa riippumattomasti.

Kun Kiova esittää väitteen, sille kuuluu täsmälleen sama journalistinen vaatimus.

Tämä ei ole Venäjän puolustamista.

Tämä on journalismin puolustamista.

# Älä vaihda yhtä propagandaa toiseen

Mediakritiikin suurin ansa on päätyä juuri siihen, mitä yrittää vastustaa.

Jos huomaa länsimaisessa uutisoinnissa vinoumia ja alkaa sen seurauksena uskoa automaattisesti Venäjän kertomusta, ei ole vapautunut propagandasta.

On vain vaihtanut lähdettä.

MUTCARIONin periaatteen pitäisi olla vaikeampi:

Älä usko Moskovaa siksi, että Helsinki voi olla väärässä.

Älä usko Helsinkiä siksi, että Kiova valehtelee.

Älä usko Yleä siksi, että se on Yle.

Mutta älä myöskään epäile sitä automaattisesti samasta syystä.

Katso alkuperäinen lähde.

Erota vahvistettu tieto osapuolten väitteistä.

Etsi se, mikä uutisesta puuttuu.

Vertaa eri maiden raportointia.

Ja ennen kaikkea kysy:

Mistä minä tiedän tämän olevan totta?

Siitä alkaa vapaa ajattelu.

MUTCARION MEDIA Free your mind.