PURETTU OMENA TASKUSSA: Me kannamme kaiken tiedon symbolia mukanamme, mutta käytämme sitä usein vain kuluttamiseen

PURETTU OMENA TASKUSSA: Me kannamme kaiken tiedon symbolia mukanamme, mutta käytämme sitä usein vain kuluttamiseen

Taskussamme on laite, jolla pääsee käsiksi lähes koko ihmiskunnan tietoon. Sen kyljessä on omena, josta on purtu pala. Vanha kertomus Aatamista ja Eevasta alkaa hedelmästä, tiedosta ja valinnasta. Yhtäläisyys on häiritsevän osuva, vaikka sille ei tarvitse rakentaa mitään salaista tarkoitusta.

Me elämme ehkä ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa tilanteessa, jossa tavallisella ihmisellä on taskussaan pääsy määrään tietoa, jota yksikään kuningas, pappi, filosofi tai tiedemies ei olisi voinut kuvitella vielä muutama vuosisata sitten.

Yhdellä laitteella voi lukea Raamattua alkukielellä.

Opiskella fysiikkaa.

Katsoa maailman parhaiden yliopistojen luentoja.

Lukea lakia.

Opetella rakentamaan yrityksen.

Tutkia historiaa.

Opiskella vieraan kielen.

Katsoa tähtikarttoja.

Kuunnella Beethovenia.

Lukea Platonin teoksia.

Tutkia ihmiskehoa.

Oppia ohjelmoimaan.

Keskustella tekoälyn kanssa.

Päästä käsiksi kirjastoihin, museoihin ja tutkimuksiin ympäri maailmaa.

Koko ihmiskunnan tiedollinen perintö on lähempänä meitä kuin koskaan.

Ja silti suuri osa ajasta käytetään johonkin aivan muuhun.

Pyyhkäisemiseen.

Mainoksiin.

Lyhyisiin videoihin.

Juoruihin.

Ostoksiin.

Notifikaatioihin.

Vertailuun.

Reaktioihin.

Se on ehkä yksi aikamme suurimmista ironioista.

Ja laitteen kyljessä on omena

Apple-logo on yksi maailman tunnetuimmista symboleista.

Omena.

Siitä on purtu pala.

Tästä on syntynyt vuosien aikana loputtomasti tulkintoja.

Apple itse ei ole esittänyt logoaan Raamatun Aatami ja Eeva -kertomuksen symbolina.

Logon suunnittelija Rob Janoff on kertonut puraisun olevan ennen kaikkea visuaalinen ratkaisu, joka auttaa tunnistamaan hedelmän omenaksi eikä esimerkiksi kirsikaksi, sekä sanaleikki sanan byte kanssa on myöhemmin usein liitetty logoon.

Siksi olisi väärin väittää, että Apple-logo on todistetusti tarkoitettu viittaukseksi tiedon puuhun.

Mutta symbolisesti rinnastus on silti poikkeuksellisen voimakas.

Koska länsimaisen kulttuurin tunnetuimmassa alkukertomuksessa myös tieto liittyy hedelmään.

Aatamin ja Eevan tarina ei oikeastaan kerro vain omenasta

Ensimmäinen Mooseksen kirja ei itse asiassa sano, että kielletty hedelmä olisi ollut omena.

Tekstissä puhutaan hyvän ja pahan tiedon puusta.

Myöhemmässä länsimaisessa taiteessa hedelmästä tuli usein omena, osittain latinan sanaleikkien ja kuvallisen tradition kautta.

Mutta kertomuksen ytimessä ei ole kasvitiede.

Sen ytimessä on tieto.

Valinta.

Vapaus.

Raja.

Ja kysymys siitä, mitä ihminen tekee saatuaan kyvyn nähdä enemmän.

Aatami ja Eeva elävät paratiisissa.

Heille annetaan vapaus.

Mutta samalla asetetaan yksi raja.

Sitten tulee käärme ja sanoo käytännössä:

te voitte tietää enemmän.

Teidän silmänne avautuvat.

Ja ihminen tarttuu tietoon.

Tämä tekee nykyisestä teknologiasta kiinnostavan peilin

Nyt meillä on taas kädessämme hedelmä.

Ei kirjaimellisesti.

Vaan symbolisesti.

Laitteen kautta avautuu valtava määrä tietoa.

Meidän “silmämme” voivat todella avautua asioille, joita aikaisemmat sukupolvet eivät voineet nähdä.

Voimme nähdä satelliittikuvia toiselta puolelta maailmaa.

Lukea hallitusten asiakirjoja.

Katsoa sodan tapahtumia lähes reaaliajassa.

Vertailla uskontoja.

Tutkia oman kehomme toimintaa.

Lukea filosofioita, joista omassa kaupungissa ei ehkä tiedä kukaan.

Opetella ammatti ilman muodollista koulua.

Perustaa yrityksen ilman fyysistä toimistoa.

Julkaista ajatuksia miljoonille ihmisille.

Teknologisesti tämä on lähes käsittämätöntä valtaa.

Mutta valta ei itsessään kerro, mihin sitä käytetään.

Me saimme tiedon puun, mutta rakensimme sen ympärille ostoskeskuksen

Ehkä aikamme suurin paradoksi on siinä, että internetin alkuperäinen lupaus oli tiedon vapautuminen.

Tieto ei enää olisi vain yliopistojen, kirjastojen, valtioiden tai varakkaiden ihmisten hallussa.

Kuka tahansa voisi oppia.

Kuka tahansa voisi julkaista.

Kuka tahansa voisi etsiä.

Ja tämä toteutui.

Mutta samaan aikaan internetistä tuli maailman tehokkain kulutusjärjestelmä.

Puhelin tietää mitä katsomme.

Mistä pidämme.

Mitä ostamme.

Mihin reagoimme.

Kuinka kauan pysähdymme yhden videon kohdalle.

Mitä haluamme ennen kuin osaamme ehkä itse edes sanoittaa sitä.

Tietolaitteesta tuli samalla myös käyttäytymisen kaupallistamisen väline.

Sen sijaan että kysyisimme:

mitä voisin oppia tänään?

järjestelmä kysyy meiltä:

mitä saisimme sinut klikkaamaan seuraavaksi?

Eikä ongelma ole Apple

Tätä olisi liian helppo tehdä yhden yrityksen moraaliseksi tarinaksi.

Sama ongelma koskee lähes koko digitaalista ympäristöä.

Androidia.

TikTokia.

Instagramia.

YouTubea.

Verkkokauppoja.

Uutissovelluksia.

Pelejä.

Mainosalustoja.

Digitaalisen talouden keskeinen resurssi on ihmisen huomio.

Siksi valtava määrä maailman lahjakkaimpia insinöörejä, psykologeja ja suunnittelijoita työskentelee sen parissa, miten saisimme ihmisen pysymään ruudulla hieman pidempään.

Ei välttämättä siksi, että joku haluaisi tuhota ihmisen tietoisuuden.

Vaan siksi, että huomio voidaan muuttaa rahaksi.

Ja juuri siitä syntyy lopputulos, joka on lähes absurdin symbolinen:

ihmisellä on taskussaan pääsy lähes kaikkeen tietoon, mutta kilpailu hänen huomiostaan on niin tehokasta, ettei hän välttämättä koskaan pysähdy käyttämään sitä.

Aatamin ja Eevan kertomuksessa tieto ei ollut automaattisesti vapautus

Tämä on kiinnostava yksityiskohta.

Modernissa kulttuurissa tieto nähdään lähes aina yksiselitteisesti hyvänä.

Enemmän tietoa.

Enemmän vapautta.

Enemmän ymmärrystä.

Raamatun kertomus on monimutkaisempi.

Kun Aatamin ja Eevan silmät “avautuvat”, ensimmäinen seuraus ei ole valaistuminen.

He huomaavat olevansa alasti.

Syntyy häpeä.

Pelko.

Piiloutuminen.

Tieto lisää tietoisuutta, mutta tietoisuudella on myös hinta.

Ehkä tässä on kiinnostava yhtymäkohta digitaaliseen aikaan.

Me tiedämme enemmän maailman kärsimyksestä kuin kukaan sukupolvi ennen meitä.

Saamme tiedon sodista sekunneissa.

Näemme katastrofit videolla.

Näemme miljardöörien elämäntavan.

Näemme kauniimpia ihmisiä kuin koskaan omassa lähiympäristössämme.

Näemme muiden onnistumiset.

Näemme rikokset.

Näemme konflikteja.

Näemme tuhansia asioita, joihin emme itse voi vaikuttaa.

Tieto ei aina tarkoita rauhaa.

Joskus se tarkoittaa kuormitusta.

Ehkä nykypäivän “syntiinlankeemus” ei ole tiedon saaminen vaan kyvyttömyys käyttää sitä

Tämä ajatus on kiinnostavampi kuin yksinkertainen teknologian vastustaminen.

Puhelin ei ole ongelma.

Internet ei ole ongelma.

Tieto ei ole ongelma.

Kysymys on siitä, kuka käyttää ketä.

Käytämmekö me laitetta?

Vai käyttääkö laite meitä?

Avaammeko puhelimen tietoisella tarkoituksella?

Vai avaammeko sen refleksinä?

Etsimmekö tietoa?

Vai odotammeko, että algoritmi päättää mitä näemme?

Rakennammeko jotain?

Vai kulutammeko muiden rakentamaa?

Jos ihmiselle annetaan lähes rajaton pääsy tietoon mutta hänen huomionsa hajotetaan jatkuvasti pieniksi dopamiinisyöksyiksi, käytännössä hänellä voi olla vähemmän syvää keskittymistä kuin ihmisellä, jolla oli sata vuotta sitten vain yksi kirja.

Käärme ei nykyään ehkä sano “syö”

Se voi sanoa:

“Katso vielä yksi.”

Yksi video.

Yksi uutinen.

Yksi kommentti.

Yksi ostos.

Yksi ilmoitus.

Yksi päivitys.

Yksi uusi asia.

Ja sitten toinen.

Ja kolmas.

Tässä vertauksessa kyse ei ole siitä, että teknologia olisi itsessään demoninen.

Se olisi liian yksinkertainen tulkinta.

Paljon kiinnostavampi kysymys on se, että ihmisen ikiaikaiset heikkoudet ovat saaneet teknologisen vahvistimen.

Uteliaisuus.

Kateus.

Himo.

Pelko.

Viha.

Status.

Ryhmäidentiteetti.

Tarve tulla nähdyksi.

Ne kaikki voidaan muuttaa algoritmiseksi syötteeksi.

Ja samalla puhelimesta voisi tulla täysin toisenlainen väline

Sama iPhone, jolla voi katsoa kolmen tunnin ajan merkityksettömiä videoita, voi toimia myös henkilökohtaisena yliopistona.

Sillä voi joka päivä opiskella yhden tunnin.

Vuodessa se tarkoittaa 365 tuntia.

Viidessä vuodessa 1 825 tuntia.

Se riittää jo muuttamaan ihmisen osaamista täysin.

Sillä voi kirjoittaa.

Kuvata.

Säveltää.

Ohjelmoida.

Laskuttaa asiakkaita.

Opiskella.

Kommunikoida maailman toiselle puolelle.

Rakentaa yrityksen.

Tutkia historiaa.

Lukea Raamattua.

Oppia filosofiaa.

Luoda jotain, mitä ei vielä ole.

Sama väline voi siis palvella kahta lähes vastakkaista elämäntapaa.

Passiivista kulutusta.

Tai aktiivista rakentamista.

Ja tässä Aatamin ja Eevan vertaus muuttuu vielä kiinnostavammaksi

Ehkä “tieto” ei ole kertomuksen lopullinen kysymys.

Ehkä kysymys on viisaudesta.

Tieto kertoo, mitä on mahdollista tehdä.

Viisaus kertoo, mitä kannattaa tehdä.

Puhelin voi antaa meille enemmän tietoa kuin ihmisellä on koskaan ollut.

Mutta se ei automaattisesti anna tarkoitusta.

Se ei kerro, mikä on arvokasta.

Se ei kerro, mitä pitäisi tavoitella.

Se ei kerro, mitä tiedolla pitäisi tehdä.

Jos ihminen ei itse päätä näitä asioita, joku muu päättää ne hänen puolestaan.

Usein algoritmi.

Purettu omena on siksi lähes liian täydellinen symboli

Ei siksi, että olisi todisteita siitä, että Apple olisi suunnitellut logonsa salaiseksi viittaukseksi Eedeniin.

Vaan siksi, että symboli toimii riippumatta suunnittelijan alkuperäisestä tarkoituksesta.

Meillä on kirjaimellisesti kädessämme purettu omena.

Sen sisällä on pääsy lähes koko maailman tietoon.

Sillä voidaan laajentaa tietoisuutta enemmän kuin koskaan.

Ja samalla sitä käytetään valtavia määriä aikaa asioihin, joista tuskin muistamme mitään seuraavana päivänä.

Jos joku olisi kirjoittanut tämän vertauskuvan romaaniin ennen älypuhelimia, sitä olisi ehkä pidetty liian ilmeisenä.

Ehkä ongelma ei ole se, että meille annettiin liikaa tietoa

Ehkä ongelma on se, ettei meille opetettu mitä sillä tehdään.

Koulu opettaa käyttämään laitetta teknisesti.

Mutta harvemmin kysytään:

Miten suojelen huomiotani?

Miten erotan tiedon propagandasta?

Miten rakennan syvän keskittymisen?

Miten valitsen itse mitä kulutan?

Miten käytän internetiä oppimiseen enkä vain stimulointiin?

Miten säilytän hiljaisuuden maailmassa, jossa jokainen sovellus haluaa huomioni?

Nämä saattavat olla 2000-luvun tärkeimpiä taitoja.

Todellinen digitaalinen vapaus ei ehkä tarkoita pääsyä kaikkeen

Meillä on se jo.

Todellinen vapaus voi tarkoittaa kykyä sanoa:

ei.

Ei tälle ilmoitukselle.

Ei tälle videolle.

Ei tälle algoritmille.

Ei tälle turhalle riidalle.

Ei tälle ostokselle.

Ja sen jälkeen:

kyllä kirjalle.

kyllä opiskelulle.

kyllä luomiselle.

kyllä rukoukselle.

kyllä hiljaisuudelle.

kyllä omalle ajatukselle ennen kuin joku muu kertoo, mitä pitäisi ajatella.

Ehkä Eedenin tarina ei varoita tiedosta vaan vastuusta

Ihminen halusi tietää.

Ja tiedon myötä tuli vastuu.

Sama tapahtuu meille nyt paljon suuremmassa mittakaavassa.

Emme enää voi sanoa, ettei tietoa olisi saatavilla.

Monessa asiassa sitä on enemmän kuin ehdimme koskaan käsitellä.

Tietämättömyyden ongelman rinnalle on syntynyt uusi ongelma:

miten elää viisaasti rajattoman informaation keskellä?

Ehkä tämä on meidän sukupolvemme versio vanhasta kertomuksesta.

Puu ei enää kasva puutarhassa.

Se on rakennettu lasista, piistä ja metallista.

Hedelmä ei roiku oksalla.

Se on taskussa.

Ja käärme ei välttämättä kiellä Jumalaa tai käske rikkomaan yhtä sääntöä.

Se voi tehdä jotain paljon hienovaraisempaa.

Se voi pitää ihmisen niin jatkuvasti kiireisenä, viihdytettynä ja hajamielisenä, ettei tämä koskaan ehdi kysyä, mitä kaikkea hänen käsissään oikeastaan on.

Meillä on mahdollisesti historian tehokkain henkilökohtainen tiedon väline.

Sen kyljessä on purettu omena.

Ehkä tärkein kysymys ei ole, mitä symboli tarkoittaa.

Vaan:

mitä me teemme sen jälkeen, kun olemme puraisseet?

MUTCARION MEDIA | FILOSOFIA, TEKNOLOGIA & IHMINEN