KUN “VENÄJÄN EPÄILLÄÄN” MUUTTUU LUKIJAN MIELESSÄ MUOTOON “VENÄJÄ TEKI”

KUN “VENÄJÄN EPÄILLÄÄN” MUUTTUU LUKIJAN MIELESSÄ MUOTOON “VENÄJÄ TEKI”

Suomen Venäjä-uutisoinnissa toistuu vaarallinen ongelma: tiedusteluarvio, viranomaisen epäily, nimettömän lähteen arvio ja teknisesti vahvistettu fakta voivat näyttää otsikkovirrassa lähes samalta. Tätä ei tarvitse selittää yhdellä salaisella propagandakoneella. Riittää, että epävarmuus katoaa matkalla viranomaislähteestä otsikkoon, otsikosta someen ja somesta ihmisten muistiin. Vuonna 2026 nähtiin jopa poikkeuksellisen konkreettinen esimerkki, jossa kaksi suurta suomalaismediaa julkaisi täysin väärän tiedon venäläisistä drooneista. Julkisen sanan neuvosto antoi tapauksista langettavat päätökset.

Suomalaisessa uutisvirrassa vastaan tulee jatkuvasti tuttu rakenne.

Venäjän epäillään olevan jonkin takana.

Venäjän arvioidaan yrittävän jotain.

Venäjällä olisi kyky tehdä jotain.

Venäjän uskotaan olevan todennäköinen tekijä.

Venäjän toimintaan liittyvää vaihtoehtoa ei voida sulkea pois.

Ja muutamaa päivää myöhemmin keskustelussa asiaa käsitellään jo helposti muodossa:

“Venäjä teki sen.”

Nämä eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa.

Epäily ei ole näyttö.

Kyky ei ole teko.

Motiivi ei ole todiste.

Tiedusteluarvio ei ole rikostekninen varmistus.

Ja “ei voida sulkea pois” on kirjaimellisesti aivan eri väite kuin “on todistettu”.

Tämän eron pitäisi olla erityisen tärkeä juuri sodan aikana.

Koska jos journalismi alkaa käyttää samaa varmuuden tasoa sekä vahvistetuista tosiasioista että omalle geopoliittiselle leirille sopivista oletuksista, journalismi alkaa muistuttaa sitä informaatiovaikuttamista, jota se väittää vastustavansa.

Vuonna 2026 nähtiin lähes täydellinen esimerkki siitä, miten nopeasti Venäjä voidaan lisätä uutiseen ilman lähdettä

Maaliskuun 29. päivänä 2026 Suomessa uutisoitiin Kouvolan alueelta löytyneistä drooneista.

Ilta-Sanomien uutisen otsikkona ehti olla:

“Puolustusministeriö: venäläisiä lennokkeja pudotettu Kouvolan alueelle.”

Ongelma oli huomattava.

Puolustusministeriö ei ollut sanonut droonien olevan venäläisiä.

Se ei ollut sanonut niitä pudotetuiksi.

Nämä kaksi tietoa olivat käytännössä syntyneet uutisprosessissa itsessään.

Ilta-Sanomien päätoimittajan JSN:lle antaman selvityksen mukaan toimituksen tekoälytyökalu oli hallusinoinut Venäjän otsikkoon ilmeisesti aiempien ilmatilaloukkausten perusteella. Toimittaja julkaisi tiedon tarkistamatta alkuperäistä ministeriön tiedotetta. (jsn.fi)

Tämä ei ole teoria suomalaisen median Venäjä-vinoumasta.

Tämä tapahtui.

Vielä kiinnostavampaa on, ettei Ilta-Sanomat ollut ainoa

Myös Helsingin Sanomat julkaisi samasta tapauksesta virheellisen uutisversion.

Julkisen sanan neuvosto antoi kesäkuussa 2026 sekä Helsingin Sanomille että Ilta-Sanomille langettavan päätöksen.

JSN:n mukaan Helsingin Sanomien jutussa näkyi noin kolmen minuutin ajan virheellinen otsikko, jonka mukaan puolustusministeriö olisi kertonut droonien olleen venäläisiä ja pudotettuja.

Todellisuudessa kumpaakaan tietoa ei ollut alkuperäislähteessä.

JSN piti vakavana sitä, että tekoälyn tuottama virheellinen tieto julkaistiin uutisena ilman tarkistusta. (jsn.fi)

Ilta-Sanomien kohdalla JSN päätyi samaan perusongelmaan ja katsoi lehden rikkoneen tietojen tarkistamista, lähdekritiikkiä ja journalistista päätösvaltaa koskevia ohjeita. (jsn.fi)

Tässä tapauksessa “Venäjä” ei siis ollut pelkästään vahvistamaton.

Se ei ollut alkuperäisessä tiedossa lainkaan.

Ja mitä drooneista lopulta tiedettiin?

Myöhemmin vahvistui aivan toinen kuva.

Suomeen oli päätynyt ukrainalaisia drooneja.

Suojelupoliisi piti mahdollisena, että ne olivat harhautuneet Suomeen Venäjän GPS-häirinnän seurauksena. Myös Ukrainan ilmoittama selitys oli, että elektroninen häirintä oli todennäköisesti vaikuttanut niiden reittiin. Suomen valtiojohto kuitenkin korosti tuolloin, ettei tarkkaa tapahtumaketjua vielä tiedetty varmasti. (Yle.fi)

Huomaa kolme eri väitettä:

1. Drooni on venäläinen. 2. Drooni on ukrainalainen mutta Venäjän häirintä saattoi muuttaa sen reittiä. 3. Drooni on ukrainalainen ja on vahvistettu, että juuri Venäjän häirintä toi sen Suomeen.

Ensimmäinen osoittautui virheeksi.

Toinen oli viranomaisten pitämä mahdollinen selitys.

Kolmannen varmuustaso oli ainakin alkuvaiheessa korkeampi kuin käytettävissä ollut näyttö.

Silti kaikki kolme voidaan otsikkovirrassa helposti tiivistää ihmisen mielessä samaan muotoon:

“Venäjän drooneja Suomessa.”

Tässä ongelma ei ole vain väärä uutinen

Ilta-Sanomat korjasi virheensä nopeasti.

Se julkaisi myös anteeksipyynnön.

JSN totesi nimenomaisesti, ettei ollut näyttöä siitä, että lehti olisi tahallisesti vääristellyt totuutta. (jsn.fi)

Tämä on tärkeää.

Ei ole perusteita väittää, että kyseessä olisi ollut tietoinen Venäjä-vastainen valeuutisoperaatio.

Mutta juuri siksi tapaus on vielä kiinnostavampi.

Jos Venäjä voidaan lisätä turvallisuuspoliittiseen uutiseen täysin vahingossa, koska se sopii valmiiseen odotukseen, silloin ongelma voi olla syvemmällä kuin tietoisessa propagandassa.

Se voi olla kehystyksessä.

Kun tietty selitys tuntuu toimituksessa niin luontevalta, ettei sitä enää huomata tarkistaa, ennakko-oletuksesta on tullut osa uutisprosessia.

Eagle S on toinen hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti epäily rakentuu kertomukseksi

Joulupäivänä 2024 Estlink 2 -sähkökaapeli sekä useita tietoliikennekaapeleita vaurioitui Suomenlahdella.

Eagle S -tankkeri nousi tutkinnan kohteeksi.

Alus liitettiin niin sanottuun Venäjän varjolaivastoon.

Julkisessa keskustelussa alettiin nopeasti puhua sabotaasista, hybridivaikuttamisesta ja Venäjän mahdollisesta roolista.

Venäjä-yhteys oli geopoliittisesti ymmärrettävä epäily.

Mutta mitä tutkinta oikeasti osoitti?

Jo tammikuussa 2025 Yle raportoi, ettei KRP:n tutkinnassa eikä Supon tiedustelutietojen perusteella ollut löytynyt näyttöä tahallisuudesta. Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola sanoi suoraan, ettei tahallisuudesta ollut todisteita ja että tutkinta jatkui. (Yle.fi)

Washington Postin siteeraamien eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan useissa Itämeren kaapelivaurioissa ei ollut löytynyt näyttöä siitä, että kaupalliset alukset olisivat raahanneet ankkureitaan tarkoituksella tai Moskovan käskystä. Yle raportoi tästä tammikuussa 2025. (Yle.fi)

Vuonna 2026 Suomen sotilastiedustelun johtajakin sanoi suoraan, ettei “savuavaa asetta” ollut

Tammikuussa 2026 Suomen sotilastiedustelun päällikkö Pekka Turunen puhui Reutersille Itämeren infrastruktuurivaurioista.

Puolustusvoimien arvion mukaan Venäjällä on kykyä vahingoittaa vedenalaista infrastruktuuria ja sillä arvioidaan olevan myös kiinnostusta tällaiseen toimintaan.

Mutta Turunen teki erittäin tärkeän eron:

viimeaikaisista tapauksista ei ollut löydetty ratkaisevaa näyttöä, joka osoittaisi Venäjän tai jonkin muun valtion olleen niiden takana. (Reuters)

Tämä on juuri se lause, jonka pitäisi säilyä mukana jokaisessa aiheesta muodostettavassa mielikuvassa.

Venäjällä voi olla:

kyky.

motiivi.

historia hybriditoiminnasta.

mahdollisuus.

Ja silti yksittäinen teko voi olla:

vahinko.

huolimattomuus.

tekninen vika.

yksityisen toimijan teko.

tai jonkin aivan muun valtion toiminta.

Todisteet ratkaisevat yksittäisen tapauksen.

Ei geopoliittinen todennäköisyys yksin.

Eagle S:n rikosprosessikaan ei lopulta ollut syyte “Venäjän sabotaasioperaatiosta”

Elokuussa 2025 syyttäjät veivät Eagle S:n kapteenin ja kaksi perämiestä oikeuteen.

Mutta syyttäjät sanoivat itse, etteivät he ottaneet syytteissään kantaa siihen, oliko tapauksessa kysymys Venäjän hybridivaikuttamisesta. (Yle.fi)

Lokakuussa Helsingin käräjäoikeus jätti syytteet tutkimatta toimivallan puuttumisen vuoksi. Ratkaisu ei siis ratkaissut sitä, oliko kaapeleiden vaurioittaminen tahallista vai ei. (Reuters)

Tämä on tärkeä yksityiskohta siksi, että julkisessa muistissa tapaus voi silti jäädä paljon yksinkertaisemmaksi:

“Venäjän varjolaivasto katkaisi Suomen kaapelit.”

Se on paljon vahvempi väite kuin se, minkä oikeudellinen aineisto osoitti.

Sama ilmiö näkyy sabotaasiuutisoinnissa

Syyskuussa 2026 Yle julkaisi uutisen otsikolla:

“Venäjä yritti tuhotyötä Saksassa – Suojelupoliisi: Sama voi käydä Suomessa.”

Jutussa käsiteltiin Saksassa selvitettyä tapausta sekä Supon arviota Venäjän sabotaasitoiminnasta Euroopassa.

Mutta jutun sisällä oli myös erittäin tärkeä tieto:

Suomessa ei ollut Supon mukaan vahvistettu Venäjän tekemää sabotaasitoimintaa. (Yle.fi)

Molemmat asiat voivat olla samanaikaisesti totta.

Venäjä voi harjoittaa sabotaasia muualla Euroopassa.

Suomessa voi olla todellinen riski.

Ja Suomessa ei silti ole vielä yhtään vahvistettua tällaista tapausta.

Ongelma syntyy vasta silloin, kun nämä kolme tasoa sulautuvat lukijan mielessä yhdeksi:

“Venäjä tekee sabotaasia Suomessa.”

Tiedustelupalvelun uhka-arvio ei ole sama asia kuin rikostutkinnan tulos

Tätä eroa pitäisi ehkä opettaa jo koulussa.

Suojelupoliisin tehtävä on arvioida uhkia.

Sen täytyy varautua asioihin ennen kuin ne tapahtuvat.

Jos Supo sanoo:

“Venäjän sabotaasiuhka Suomessa on kasvanut”

se voi olla täysin perusteltu tiedusteluarvio.

Syyskuussa 2026 Supon vastatiedustelun johtaja Teemu Liikkanen kertoi Venäjän sabotaasiuhan kasvaneen Euroopassa ja olevan todellinen myös Suomessa, mutta korosti samalla, ettei Suomessa ollut välitöntä vaaraa. (Yle.fi)

Tiedustelukielellä tällaiset sanat ovat tarkoituksellisesti tarkkoja.

Uhka.

Mahdollinen.

Todennäköinen.

Arvio.

Viitteitä.

Ei näyttöä.

Ei vahvistettu.

Kun media referoi niitä, yhdenkin sanan katoaminen muuttaa merkitystä dramaattisesti.

GPS-häirintä osoittaa myös, ettei kaikkea Venäjä-uutisointia voi kuitata perusteettomaksi

Tämä puoli pitää sanoa yhtä selvästi.

Venäjän suunnasta tulevasta satelliittipaikannuksen häirinnästä on teknisiä havaintoja.

Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Pekka Niittylä kertoi toukokuussa 2026 häirintäsignaalin tulevan Venäjän suunnasta ja liitti sen Venäjän pyrkimykseen suojata kriittisiä satamia Ukrainan iskuilta. (Yle.fi)

Suomenlahdella GNSS-häirintää on havaittu jo vuosia, ja viranomaisten mukaan sitä esiintyy erityisesti Venäjän alueelle kohdistuvien ukrainalaisten iskujen yhteydessä. (Yle.fi)

Tässä “Venäjän suunnasta” ei ole pelkkä poliittinen arvaus.

Radiohäirinnän lähdesuuntaa voidaan teknisesti analysoida.

Siksi kriittinen medialukutaito ei tarkoita:

“Jos suomalainen media syyttää Venäjää, se on valhe.”

Se tarkoittaa:

“Mitä tästä nimenomaisesta väitteestä on oikeasti todistettu?”

Tämä ero suojaa myös Venäjän propagandalta

Jos kaikki länsimainen uutisointi hylätään automaattisesti propagandana, päädytään vain peilikuvaksi samasta ongelmasta.

Venäjän valtio itse levittää todistetusti myös vääriä väitteitä Suomesta.

Esimerkiksi kevään 2026 droonitapausten yhteydessä Suojelupoliisi kertoi Venäjän mediassa levitetyn tosiasioiden vastaista väitettä, jonka mukaan Suomi olisi sallinut Ukrainan lähettää drooneja Suomen alueelta. (Yle.fi)

Kriittinen suhtautuminen suomalaiseen mediaan ei siis tarkoita Kremlin tiedotuksen nielemistä.

Sama standardi kuuluu kaikille.

Suomelle.

Venäjälle.

Ukrainalle.

Natolle.

Yhdysvalloille.

Jokaiselle tiedustelupalvelulle.

Jokaiselle medialle.

Journalistin omat säännöt ovat tästä hyvin selviä

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeissa lukee, että journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Tietojen pitää olla mahdollisimman hyvin tarkistettuja.

Lähteisiin pitää suhtautua kriittisesti.

Tämä on erityisen tärkeää kiistanalaisissa asioissa tai silloin, kun lähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

Lisäksi otsikoille ja ingresseille pitää löytyä kate itse jutusta. (jsn.fi)

Venäjästä, Natosta ja Ukrainan sodasta uutisoitaessa lähes jokaisella merkittävällä lähteellä voi olla strateginen intressi.

Venäjän viranomaisilla on.

Ukrainan viranomaisilla on.

Naton jäsenmaiden viranomaisilla on.

Tiedustelupalveluilla on.

Puolustusvoimilla on.

Poliitikoilla on.

Siksi juuri tällaisissa aiheissa journalistisen lähdekritiikin pitäisi olla kaikkein korkeimmalla tasolla.

Ei kaikkein matalimmalla.

Sotatilanteessa myös “luotettava viranomaislähde” on osapuoli informaatiotilassa

Tämä ei tarkoita, että virkamies valehtelee.

Mutta viranomainen puhuu oman tehtävänsä ja käytettävissä olevan tiedon näkökulmasta.

Tiedustelupalvelu ei välttämättä voi näyttää julkisuudessa kaikkea näyttöään.

Puolustusministeriö voi julkaista tiedon turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

Poliitikko voi kommentoida asiaa oman ulko- ja turvallisuuspoliittisen tavoitteensa kautta.

Journalistin tehtävä ei ole vain kirjoittaa:

“Viranomainen sanoi tämän.”

Vaan kertoa myös:

Mitä tiedämme itsenäisesti?

Mikä on lähteen arvio?

Mikä on vahvistettu?

Mikä on edelleen avoinna?

Onko vastakkaista näyttöä?

Myös sanavalinnalla on valtava merkitys

Vertaa:

“Venäjä sabotoi kaapelia.”

ja:

“Viranomaiset tutkivat, liittyykö kaapelivaurioon tahallista toimintaa.”

Ensimmäinen kertoo tekijän ja tarkoituksen faktana.

Toinen kertoo tutkinnan olemassaolosta.

Tai:

“Venäjä ohjasi ukrainalaisia drooneja Suomeen.”

verrattuna:

“Supo pitää mahdollisena, että Venäjän GPS-häirintä vaikutti ukrainalaisten droonien harhautumiseen.”

Nämä eivät ole journalistisesti pieniä eroja.

Ne ovat koko faktan varmuustason ero.

Ongelmana on myös otsikkotalous

Suurin osa ihmisistä ei lue jokaista uutista loppuun.

He näkevät:

push-ilmoituksen.

otsikon.

somejaon.

kuvan.

ensimmäisen kappaleen.

Siksi uutinen voi olla teknisesti erittäin varovainen leipätekstissä mutta jättää aivan toisen mielikuvan otsikkotasolla.

Esimerkiksi otsikko:

“Venäjän varjolaivasto jälleen kaapelirikon yhteydessä”

voi olla faktisesti puolustettavissa, jos alus kuljettaa venäläistä öljyä.

Mutta lukijan mieleen voi jäädä:

“Venäjä katkaisi taas kaapelin.”

Vaikka jutun 15. kappaleessa lukisi:

“Viranomaisilla ei ole näyttöä valtiollisesta toimeksiannosta.”

Tämän takia Journalistin ohjeet vaativat otsikoille sisällöllistä katetta. (jsn.fi)

Eagle S osoitti myös poliittisen puheen ja rikostutkinnan välisen eron

Tammikuussa 2025 Yle kertoi, ettei tutkinnassa ollut löytynyt näyttöä tahallisuudesta.

Silti Suomen poliittisessa johdossa korostettiin varjolaivastoon liittyvää turvallisuusuhkaa riippumatta siitä, oliko juuri kyseinen kaapelivaurio tahallinen vai vahinko. Ulkoministeri Elina Valtonen sanoi, ettei ota kantaa tahallisuuteen tutkinnan ollessa kesken, mutta piti Venäjän varjolaivastoa joka tapauksessa uhkana. (Yle.fi)

Tämä on täysin sallittua poliittista argumentointia.

Varjolaivasto voi olla ympäristö- ja turvallisuusriski, vaikka yksi vahinko olisi tahaton.

Mutta journalismissa pitäisi silti säilyttää ero:

yleinen turvallisuusuhka ei todista yksittäisen tapauksen tahallisuutta.

“Mutta Venäjä tekee oikeasti hybridivaikuttamista” ei ratkaise yksittäisiä tapauksia

Tämä on ehkä koko keskustelun tärkein kohta.

Venäjä harjoittaa tiedustelua.

Venäjä harjoittaa informaatiovaikuttamista.

Venäjä käyttää GPS-häirintää.

Euroopassa on selvitetty myös Venäjään yhdistettyjä sabotaasioperaatioita.

Suomen tiedusteluviranomaiset pitävät uhkaa todellisena. (Yle.fi)

Tästä ei kuitenkaan seuraa loogisesti:

“Siksi juuri tämä kaapelirikko oli Venäjän sabotaasia.”

Ajattele samaa rikosoikeudessa.

Jos henkilöllä on aiempi tuomio murrosta, hän on mahdollisesti kiinnostava epäilty seuraavassa murrossa.

Mutta hänen rikoshistoriansa ei yksin todista, että hän teki uuden teon.

Valtion kanssa pitäisi käyttää samaa päättelyä.

Propagandan yksi tehokkaimmista muodoista ei ole välttämättä valehtelu

Se voi olla varmuusasteiden poistaminen.

Todellinen tieto:

“Viranomainen pitää mahdollisena.”

Muuttuu:

“Viranomainen epäilee.”

Se muuttuu:

“Venäjää epäillään.”

Se muuttuu keskustelussa:

“Venäjä teki.”

Vuoden päästä ihmisen muistissa ei enää ole sanoja:

mahdollisesti.

arvioidaan.

epäillään.

ei voida sulkea pois.

Muistissa on tapahtuma ja tekijä.

Juuri tästä syystä uutismedian vastuulla on käyttää epävarmuuskieltä lähes pedanttisen tarkasti.

Myös korjaukset kärsivät yhdestä psykologisesta ongelmasta

Väärä tieto voi levitä ensimmäisenä.

Korjaus tulee myöhemmin.

Ensimmäinen uutinen voi olla dramaattinen:

“Venäläisiä lennokkeja pudotettu Suomessa.”

Korjaus:

“Otsikossa oli virhe. Droonien alkuperä ei ollut se, mitä kerroimme.”

Vaikka korjaus julkaistaan näkyvästi, ensimmäistä uutista nähneet eivät kaikki koskaan näe korjausta.

Ilta-Sanomat pyrki droonitapauksessa nimenomaan julkaisemaan korjauksen laajasti ja JSN tunnusti tämän, mutta katsoi alkuperäisen tarkistusvirheen silti niin vakavaksi, ettei sitä voinut jälkikäteen täysin paikata. (jsn.fi)

Tämä on ymmärrettävää.

Turvallisuuspoliittinen väärä tieto voi vaikuttaa ihmisten käsitykseen valtiosta tai sodan uhasta minuuteissa.

Suomen ja Venäjän suhde tekee ongelmasta erityisen herkän

Suomella on Venäjän kanssa yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa.

Suomi on Naton jäsen.

Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.

Turvallisuustilanne on aidosti muuttunut.

Siksi Venäjän toiminnasta pitää uutisoida.

Jos Suomen turvallisuuteen kohdistuu uhka, sitä ei pidä pehmentää tai piilottaa.

Mutta juuri vakavan turvallisuustilanteen vuoksi todistuskynnyksen pitäisi olla korkeampi.

Ei matalampi.

Koska väärä Venäjä-väite ei ole tavallinen asiavirhe.

Se voi vaikuttaa siihen, kuinka suomalaiset arvioivat:

sodan uhkaa.

Natoa.

puolustusmenoja.

rajan sulkemista.

ulkopolitiikkaa.

venäläisiä Suomessa.

ja jopa sitä, kuinka hyväksyttävinä poikkeukselliset turvallisuustoimet koetaan.

Tähän liittyy myös yksi epämukava kaksoisstandardi

Kun Venäjän valtionmedia julkaisee turvallisuuspoliittisen väitteen ilman vahvistettua näyttöä, suomalainen media kutsuu sitä usein propagandaksi tai disinformaatioksi.

Monesti aivan aiheellisesti.

Mutta saman periaatteen pitäisi koskea myös meitä.

Jos suomalainen media julkaisee väärän turvallisuuspoliittisen tiedon Venäjästä, sitä ei pitäisi selittää pois sillä perusteella, että Venäjä on muuten paha toimija.

Totuus ei muutu sen perusteella, kenestä uutisoidaan.

Hyvä journalismi näkyy juuri siinä, miten se kohtelee kohdetta, jota yleisö valmiiksi epäilee.

Todellinen medialukutaito ei ole “usko vaihtoehtomediaa”

Sekään ei ratkaise mitään.

Vaihtoehtomediassa voidaan käyttää täsmälleen samoja virheitä toiseen suuntaan.

Yksi venäläinen Telegram-kanava sanoo jotain.

Se julkaistaan totena.

Yksi nimetön lähde väittää Ukrainan tehneen jotain.

Se muuttuu faktaksi.

Yksi video irrotetaan kontekstista.

Se muuttuu todisteeksi.

Jos vastauksena valtamedian virheisiin luovutaan lähdekritiikistä kokonaan, mitään ei voiteta.

Parempi sääntö on yksinkertainen:

älä luota logoon. Tarkista väite.

Kun seuraavan kerran otsikossa lukee “Venäjä”, kysy nämä kysymykset

Onko asia todistettu vai arvio?

Kuka väitteen esittää?

Onko lähde nimetty?

Onko kyse poliitikosta, tiedustelupalvelusta, tutkijasta vai rikostutkijasta?

Puhuuko lähde kyvystä vai yksittäisestä teosta?

Onko teknistä näyttöä?

Onko tekijä attribuoitu virallisesti?

Onko tutkinta edelleen kesken?

Onko mukana sanoja:

“mahdollisesti”,

“todennäköisesti”,

“epäillään”,

“arvioidaan”,

“voi olla”,

“ei voida sulkea pois”?

Jos on, älä poista niitä mielessäsi.

Ne ovat usein uutisen tärkeimpiä sanoja.

Hyvä esimerkki on Suomen sotilastiedustelun oma varovaisuus

Puolustusvoimat arvioi tammikuussa 2026 Venäjän todennäköisesti jatkavan pyrkimyksiä vahingoittaa Itämeren infrastruktuuria.

Se on voimakas turvallisuusarvio.

Mutta samassa yhteydessä tiedustelupäällikkö sanoi, ettei viimeaikaisista infrastruktuurivaurioista ollut löytynyt ratkaisevaa näyttöä Venäjän tai muun valtiollisen toimijan osallisuudesta. (Reuters)

Tämä on juuri sitä erottelua, jota journalisminkin pitäisi ylläpitää:

uhka voi olla todellinen ilman että jokaista epäselvää tapahtumaa on jo todistettu hyökkäykseksi.

Ehkä ongelma ei siis ole se, että suomalainen media “keksii kaiken Venäjästä”

Tällainen väite olisi yhtä epätarkka kuin sen kohteena oleva journalismi.

Venäjään liittyvistä uhista on paljon todellista näyttöä.

Mutta suomalaisessa uutisoinnissa on myös konkreettisia tapauksia, joissa epävarma tai jopa täysin väärä Venäjä-yhteys on päätynyt uutiseksi.

Vuoden 2026 drooniuutinen on tästä poikkeuksellisen selvä dokumentoitu esimerkki. (jsn.fi)

Itämeren kaapelivauriot puolestaan osoittavat, kuinka poliittinen ja tiedustelullinen epäily voi elää rinnakkain sen kanssa, ettei rikostutkinnassa ole löytynyt todistetta valtiollisesta toimeksiannosta. (Yle.fi)

Ja juuri tässä kulkee kriittisen journalismin raja.

Median tärkein tehtävä ei ole kertoa meille, kuka on “hyvä” ja kuka “paha”

Se on kertoa:

mitä tiedetään.

Miten se tiedetään.

Mitä ei tiedetä.

Ja kuka väittää mitäkin.

Jos Venäjä tekee jotain, se pitää pystyä sanomaan.

Jos Venäjää vain epäillään, pitää sanoa epäillään.

Jos Suomen tiedustelu arvioi jotain todennäköiseksi, se pitää nimetä Suomen tiedustelun arvioksi.

Jos näyttöä ei ole, sitä ei saa piilottaa tekstin loppuun.

Jos alkuperäinen väite osoittautuu vääräksi, korjauksen pitäisi saada lähes yhtä suuri näkyvyys kuin alkuperäisen.

Journalistin omat ohjeet vaativat juuri tätä: totuudenmukaisuutta, tarkistamista, lähdekritiikkiä ja sitä, että uutistapahtumaa seurataan loppuun asti myös silloin, kun myöhempi tieto muuttaa alkuperäistä kuvaa. (jsn.fi)

Sodan aikana kaikkein vaarallisin lause voi olla “kaikkihan tietävät”

Kaikkihan tietävät, että Venäjä tekee hybridivaikuttamista.

Kaikkihan tietävät, että Venäjä sabotoinut ennenkin.

Kaikkihan tietävät, että Putin valehtelee.

Kaikki nämä voivat sisältää osan todellisuutta.

Mutta “kaikkihan tietävät” ei ole todistusaineisto yksittäisessä tapauksessa.

Jos siitä tulee riittävä peruste uutisen johtopäätökselle, journalismin ja propagandan välinen raja alkaa kaventua.

Hyvä journalismi ei tarvitse Venäjän puolustamista.

Eikä sen tehtävä ole myöskään Venäjän tuomitseminen.

Sen tehtävä on paljon tylsempi ja paljon tärkeämpi:

pitää tosiasia tosiasiana, epäily epäilynä ja väite väitteenä.

Jos Venäjä todella teki teon, näyttö kestää tämän standardin.

Jos se ei kestä, meidän ei pitäisi haluta uskoa väitettä vain siksi, että se sopii siihen maailmankuvaan, jonka jo valmiiksi omaksuimme.

Sillä lopulta propagandan vastakohta ei ole länsimainen propaganda.

Eikä venäläisen propagandan vastakohta ole suomalainen kertomus.

Propagandan vastakohta on paljon yksinkertaisempi:

todiste.

MUTCARION MEDIA | MEDIA, VENÄJÄ & INFORMAATIOSOTA